STOP THE PRESS!

Paris, Texas

paris_texasOhjaus: Wim Wenders
Käsikirjoitus: Sam Shepard
Tuotanto: Chris Sievernich, Wim Wenders
Pääosissa: Harry Dean Stanton, Nastassja Kinski, Dean Stockwell, Aurore Clément, Hunter Carson
Arvio: 4/5

Saksalaisen ohjaajan Wim Wendersin piti tehdä yhteistyötä amerikkalaisen näytelmäkirjailijan ja näyttelijän Sam Shepardin jo Hammettissa, mutta tuottajat päättivät toisin, Shepard kun ei ollut ennen elokuvien parissa työskennellyt. Ehkä vähän harmitti, sillä kun miesten yhteistyö lopulta toteutui, tuloksena oli Paris, Texasin (1984) kaltainen arvostelu- ja yleisömenestys.

Elokuvan alussa autiomaasta kävelee kovia kokeneen oloinen mies (Harry Dean Stanton), joka näyttää menettäneen puhekykynsä ja muistinsa. Miehen taskusta löytyy lappu, jossa olevan puhelinnumeron avulla löytyy miehen veli Walt (Dean Stockwell). Mieskin saa nimen: Travis. Walt vie hänet kotiinsa, jossa hän tapaa myös poikansa Hunterin (Hunter Carson), jota ei ole nähnyt neljään vuoteen. Jotain kauheaa on tapahtunut, ja Waltin vaimo Jane (Nastassja Kinski) on jättänyt lapsen miehensä veljen ja tämän vaimon (Aurore Clément) huostaan. Walt ja Hunter alkavat rakentaa haurasta isän ja pojan suhdetta. Lopulta he lähtevät etsimään Janea Teksasiin.

Ehtaa Wendersiä Paris, Texasissa on road movie –rakenne ja käsittämättömän kauniit, tarkasti sommitellut kuvat, joissa myös Wendersin luottokuvaaja Robby Müller on pannut parastaan; Ry Cooderin musiikkikin tukee kuvakerrontaa täydellisesti. Shepardilta puolestaan tullee perhe- ja ihmissuhteiden yleensä tutkiminen. Kommunikaation vaikeudestahan tässä on kyse. Travisin kyvyttömyys ymmärtää Janea – ja päinvastoin – johtavat kaikenlaisiin kaameuksiin. Siinä tohinassa perheet hajoavat ja tuska asettuu taloksi.

Paradoksaalisesti Paris, Texas, joka kertoo kommunikaation mahdottomuudesta, kommunikoi parhaiten juuri silloin, kun siinä ei pahemmin puhuta. Johonkin vähän yli puolivälin Paris, Texas on liki puhdasta elokuvaa: mitään selittelemättömät vaikuttavat kuvat kertovat reippaasti enemmän kuin tuhat sanaa. Kun selittelyt sitten alkavat, tulee taantuma. Jane löytyy omituisesta peep show –tyyppisestä paikasta, jossa miehet voivat katsella naisia ja puhua näille yksisuuntaisen peilin läpi. Elokuvan muodon kannalta tämä on kyllä aika räikeän osoittelevaa, vaikka kyllähän siinä tippa tulee linssiin väkisinkin, kun Travis ja Jane selvittelevät välejään. Hieno elokuva joka tapauksessa.

Kommenttiraidalla Wenders pudottelee harvakseen pieniä helmiä elokuvan tekemisen vaiheista. Ehkä vähän analyyttisempää otetta olisi kaivannut, mutta kiinnostava ekstra kuitenkin.

Vesa Skaffari for smackthejack

Photo’s Copyright by Sandrew-Metronome, 2009

Traileri: