STOP THE PRESS!

Benjamin Buttonin uskomaton elämä (The Curious Case of Benjamin Button)

benjamin_buttonOhjaus: David Fincher
Käsikirjoitus: Eric Roth
Tuotanto: Ceán Chaffin, Kathleen Kennedy, Frank Marshall
Pääosissa: Brad Pitt, Cate Blanchett, Taraji P Henson, Julia Ormond
Arvio: 3/5

Francis Scott Key Fitzgerald (s.1896 – k.1940) oli yksi viime vuosisadan merkittävimmistä amerikkalaisista kirjailijoista, vaikka herra ehtikin kirjoittaa elämänsä aikana vain viisi romaania lukuisien novellien lisäksi. Hän ei ollut vain kirjailija, vaan myös elokuvakäsikirjoittaja. Siksi monet hänen tarinoistaan ovat melko elokuvamaisia. Jännityselokuvilla itsensä tunnetuksi tehnyt ohjaaja David Fincher ei tule ensimmäiseksi mieleen, kun mietitään kuka voisi tai haluaisi ohjata fantasialla täydennetyn draamaelokuvan. Mutta näin maailma muuttuu ja Fincher sen mukana.

Benjamin Button ei ole tavallinen poika. Syntyessään hän on kuin kuka tahansa vauva, mutta vanhan miehen näköinen. Äidin kuoltua synnytyksessä, isä päättää hylätä tämän ”omituisen” olion ja jättää vauvan vanhainkodin rappuselle. Hänet ottaa hoiviinsa vanhainkodissa työskentelevä apulainen Queenie, joka kasvattaa Benjaminia kuin omaa poikaansa. Nuori Benjamin tapaa nuoren tytön nimeltä Daisy ja he ihastuvat toisiinsa. Benjamin päättää kuitenkin lähteä merille ja lupaa lähettää tytölle kortin jokaisesta satamasta, missä laiva vierailee. Samaan aikaa Daisysta kasvaa nuori nainen, josta tulee yksi maailman arvostetuimmista ballerinoista. Elämän keskivaiheilla heidän tiensä jälleen kohtaavat.

Usein sanotaan, että huonoina aikoina viihde menee hyvin kaupaksi. Ei siis ihme, että tunteikkaat elokuvat, kuten Forrest Gump ja sen sukulaishenkinen Benjamin Buttonin uskomaton elämä ovat menestyneet sekä kaupallisesti, että palkintogaaloissa. Näiden kahden elokuvan välillä on pari yhtenäistä tekijää. Ensinnäkin kummatkin elokuvan on käsikirjoittanut sama mies, Eric Roth, joka on saanut molemmissa tuotoksissa esiin juuri sen vetoavan tunteikkuuden, jonka tämän tyypin elokuvat vaativat. Toisekseen teoksissa visuaalisuus on hyvin olennainen osa tarinankerrontaa. Benjamin Buttonissa ohjaaja Fincher osoittaa sen, ettei hän ole mikään vain yhden genren taitaja, vaan mainio tarinankertoja myös draamapuolella. Benjamin Buttonin uskomaton elämä on mainiota viihdettä, mutta elämää suuremmaksi elokuvaksi siitä ei missään nimessä ole.

Ainoana lisämateriaalina tällä julkaisulla on ohjaaja Fincherin kommenttiraita.

Jukka L. Savolainen for smackthejack.net

Photo’s copyright by Warner Bros. Entertainment, 2009

Traileri: