STOP THE PRESS!

Mammutti (Mammoth)

mammuttiOhjaus ja käsikirjoitus: Lukas Moodysson
Tuotanto: Lars Jönsson
Pääosissa: Gael Garcia Bernal, Michelle Williams, Sophie Nyweide, Marife Necesito, Thomas McCarthy
Arvio: 2,5/5

Ruotsalaisohjaaja Lukas Moodysson on tehnyt sangen vaikuttavia elokuvia. Ensimmäinen pitkä ohjaustyö oli vuonna 1998 ensi-iltansa saanut Fucking Åmål, joka sai aikaiseksi melkoisen kohun ja nosti suhteellisen tuntemattoman Moodyssonin nopeasti lupaavien ohjaajien kastiin. Herra jatkoi uraansa elokuvilla Tillsammans (2000) ja Lilja 4-ever (2002), joista jälkimmäinen aiheutti allekirjoittaneelle melkoiset traumat. Kun nyt kauppojen hyllyille saapuu ohjaajan uusin kokoillan draama nimeltään Mammutti, en oikein edes tiedä mitä odottaa, koska tässä välissä olen Moodyssonin muut elokuvat jättänyt suosiolla väliin.

Mammutti porautuu amerikkalaisen perheen arkeen. Isä (Bernal) viettää suuren osan ajastaan työmatkoillaan, jotka vievät miehen kauas kodista. Äiti (Williams) myös uhraa aikansa lähes kokonaisvaltaisesti työlleen, joten perheen tyttärellä (Nyweide) ainoa oikea kontakti ihmiseen tulee filippiiniläiseltä lastenhoitajalta (Necesito). Viimeisimmällä reissullaan isä päätyy Thaimaaseen ja omassa tylsässä yksinäisyydessään alkaa pohtia oman elämänsä kaarta. Äidiltä alkavat resurssit loppua, kun työpaikalla hommat uuvuttavat ja omaa tytärtä ei juuri ehdi näkemään. Tytärkin alkaa olla enemmän kiinnostunut lastenhoitajan kulttuuritaustoista kuin oman äidin kanssa vietetystä ajasta.

Moodysson kuvaa kännykkäajan ihmisten täysin holtitonta käyttäytymistä. Perhe ei ole enää tärkein elementti, sillä sen korvaa työ ja kaiken kommunikoinnin voi hoitaa matkapuhelimilla. Tämä kuitenkin selvästi raastaa ihmisiä. Mukana kuvioissa on myös länsimainen ajattelumme, jossa tuntuu olevan täysin samantekevää, mitä muualla asuville ihmisille tapahtuu, kunhan me vain saamme olla onnellisia. Hyvinvointihan kun on selvästi aivan yliarvostettu juttu, eihän sille varmasti löydy edes pörssikurssia.

Mammutti on suhteellisen tyypillinen nykydraama. Aluksi se tuntuu täysin tympeältä ja turhalta elokuvalta, jonka tarkoitusta on vaikea löytää. Vähitellen se kuorii itsestään esiin erilaisia teemoja, kuten yksinäisyys, hyväksikäyttö, epävarmuus ja kaipuu. Loppua kohden se kuitenkin jättää sangen onton olon, eikä oikein osaa antaa katsojalle mitään. Kuvaukseltaan elokuva on hieno, mutta vähän turhan tyypillinen. Näyttelijät tekevät suhteellisen onnistuneita vedoksia rooleistaan, mutta itse hahmot tuntuvat jäävän pinnallisiksi. Lisäksi tarinan moninaisuus kutistuu yllätyksettömäksi ja jopa huvittavan alleviivaavaksi. Ihan hyvä yritys, mutta eipä sitten juuri paljon muuta.

DVD-julkaisusta ei löydy mitään ekstramateriaalia.

Jari Järvi for smackthejack.net

Photo’s copyright by Sandrew Metronome, 2009

Traileri: