STOP THE PRESS!

Life on Mars – 1. ja 2. tuotantokausi (Life on Mars – Seasons 1 & 2)

life_on_marsOhjaus: useita
Käsikirjoitus: useita
Tuotanto: useita
Pääosissa: John Simm, Philip Glenister
Arvio: 4/5

Siinä missä meidän Yleisradiomme on mennyt lähinnä ostamaan halpaa ja suhteellisen laadutonta kotimaista viihdettä, niin brittien BBC on sentään pysytellyt tiettyjä rimoja hivutellen laadukkaiden sarjojen sarjassa. Yksi oivallisista esimerkeistä on Life on Mars, joka esitettiin Suomessa Subilla.

Sarjan nimi viittaa David Bowien klassikoksi muodostuneeseen kappaleeseen, joka ilmestyi vuonna 1971. Itse sarja sijoittuu pari vuotta myöhemmäksi. Manchesterilainen rikospoliisi Sam Tyler (John Simm) joutuu rikollista jahdatessaan koomaan ja siirtyy ajassa yli kolmekymmentä vuotta taaksepäin. Aluksi Sam ei ole uskoa silmiään, eikä varsinkaan ajatusta siitä, että hän on todella palannut menneisyyteen. Hän saa aisaparikseen karskin ja kielenkäytöltään roisin Gene Huntin (Philip Glenister). Eikä tilanne Samin kannalta paranne, kun tiimissä ovat mukana myös hieman kömpelö Chris Skelton ja ärhäkkä Ray Carling.

Toisella tuotantokaudella Tylerin pinnaa koetellaan aika tavalla ja hän haluaa todellakin päästä takaisin omaan aikaansa. Hänen saamansa ”viestit” tulevaisuudesta antavat uskoa, että hänen koomatilansa nykyajassa on päättymässä.

Vauhtia, toimintaa ja nasevaa sanailua Life on Mars -sarja tulee tarjoamaan. Kuulostaa varmaan ihan peruspoliisisarjalta, mutta sitä se ei todellakaan ole. Jo pelkät asetelmat tekevät siitä omaperäisen ja kiinnostavan. Moniko haluaisi siirtyä ajassa taaksepäin ja kokea juuri kolmekymmenen vuoden takaiset asenteet ja tavat. Ehkä jokunen, mutta ainakaan allekirjoittanut ei. Sarja tarjoaa kuitenkin viehättävää menoa ja huumoria juuri brittiläisellä asenteella. Jos et nähnyt sarjaa televisiosta, niin kannattaa tsekata se nyt dvd:ltä.

Jukka L. Savolainen for smackthejack.net

Photo’s copyright by BBC, 2008, 2009