STOP THE PRESS!

Puhdistus

PuhdistusOhjaus: Antti J. Jokinen
Käsikirjoitus: Sofi Oksasen romaanista Marko Leino ja Antti J. Jokinen
Tuotanto: Kristian Taska, Maria Avdjushko, Jukka Helle ja Markus Selin
Pääosissa: Laura Birn, Krista Kosonen, Liisi Tandefelt, Peter Franzen
Arvio: 4/5

Sofi Oksasen menestysromaani Puhdistuksesta dramatisoitu elokuva oli viime vuoden odotetuimpia tapauksia. Ohjaaja Antti J. Jokinen lensi töihin suoraan Hollywoodista ja päärooleihin pestattiin kotimaiset kärkinimet. Näillä spekseillä oli lupa odottaa supersuositulle kirjalle oikeutta tekevää elokuvaa. Huutoon myös vastattiin.

Puhdistus on suurien tunteiden elokuva, joka kertoo vahvojen naisten tarinan Viron lähihistorian vaiheiden valossa. Vanha rouva Aliide Truu (Liisi Tandefelt) asuttaa yksin maataloa Tallinnan ulkopuolella 1990-luvulla. Eräänä pimeänä iltana pihaan saapuu nääntynyt nuori tyttö Zara (Amanda Pilke), joka on onnistunut pakenemaan venäläisiltä mafiosoilta. Tyttö kertoo olevansa Aliiden siskon lapsenlapsi, eikä hän tunne juuri itsenäistyneestä Virosta ketään muuta. Epäilevä Aliide kiistää sukulaissuhteen, mutta heltyy ottamaan ruhjotun Zaran suojiinsa siitä huolimatta.

Hypätään 1930-luvulle. Nuoret siskokset Aliide (Laura Birn) ja Ingel (Krista Kosonen) rakastuvat sydänjuuriaan myöten salskeaan Hansiin (Peter Franzen). Miehen mielitietty on kuitenkin Ingel, joka pukeutuu pian hääpukuun. Hans taistelee kommunismia vastaan vastarintaliikkeen riveissä, mikä lopulta pakottaa hänet piiloutumaan maan alle. Naiset joutuvat kuulustelujen ja jopa kidutuksen kohteeksi. Kovapintainen Aliide löytää oman tapansa sivuuttaa vastoinkäymiset ja luovia eteenpäin, vaikka se tarkoittaisi isoja uhrauksia. Kipeät muistot palaavat vanhan Aliiden mieleen taloon majoittuneen vieraan myötä. Uuden elämän antaminen tytölle on tärkeintä, vaikka se tarkoittaisi lisäuhrauksia.

Heikkoa lenkkiä Puhdistuksessa ei ole, vaan osaset toimivat yhdessä luoden täräyttävän elämyksen. Suurin kunnia kuuluu kiistatta näyttelijöille. Jos en ole aiemmin ymmärtänyt Laura Birnin hehkutusta, nyt olen valmis liittymään kehukuoroon. Ikääntynyttä Aliidea näyttelevä Liisi Tandefelt on myös vangitsevan hyvä roolissaan. Rouvan kokemukset heijastuvat hienovaraisesti hänen kasvoiltaan. Katsomiskokemus on raskas väkivallan ja traagisten tapahtumien vuoksi, mutta samalla siinä on jotain, kliseistä kyllä, puhdistavaa.

Jussi-gaalassa Puhdistus palkittiin peräti viidellä pystillä, joista yhden vei kotiin kuvaaja Rauno Ronkainen. Hänen käsissään kuvaus elää ja liikkuu henkilöiden tahdissa. Palkittujen joukosta löytyy myös äänisuunnittelusta vastannut Kirka Sainio. Äänimaisemaa täydentää upeasti Tuomas Kantelisen säveltämä musiikki. Vielä kerran kun näkisi kotimaisen elokuvan, jossa dialogi kuuluisi yhtä hyvin kuin musiikki, olisin onnellinen. Silti toivon, että Antti J. Jokisella ei vielä ole ostettuna paluulippua jenkkeihin.

Lisämateriaalit rajoittuvat pariin traileriin.

Sini Kukkonen for smackthejack.net

Photo’s copyright by Oy Nordisk Film Ab, 2012

Traileri: