STOP THE PRESS!

Kolmas aalto (Den Tredje Vågen)

Kolmas aalto (Den Tredje Vågen)Ohjaus: Anders Nilsson
Käsikirjoitus: Joakim Hansson, Anders Nilsson
Tuotanto: Joakim Hansson
Pääosissa: Jakob Eklund, Irina Björklund, Ben Pullen, Lennart Hjulström
Arvio: 1/5

Viitisen vuotta sitten elokuvateattereihin ilmestyi ohjaaja Anders Nilssonin organisoituneesta rikollisuudesta kertovan elokuvatrilogian ensimmäinen osa ”Noll Tolerans – surmanjahti”, joka esitteli elokuvien pääsankarin, työstään rankkojen otteidensa takia sivummalle siirretyn poliisi Johan Falkin (Jakob Eklund), joka on aiemmin toiminnut erikoisjoukoissa. Pari vuotta myöhemmin julkaistiin uusi Falk-seikkailu ”Henkivartijat”, joka oli entistä vauhdikkaampi ja toiminnallisempi. Nyt julkaistava ”Kolmas aalto” päättää tämän trilogian edellisiä kansainvälisimmissä merkeissä.

Falkin entisestä pomosta Sellbergistä (Lennart Hjulström) on tehty Euroopan Unionin poliisin Europolin uusi johtaja. Hänen tavoitteenaan on karsia rikollisliigat pois yrityksien omistajista ja pistää muutenkin rikolliset paremmin kuriin. Siksi hän aikoo kasata erikoisjoukon tätä toimintaa varten ja haluaa saada Falkin mukaan tuohon ryhmään. Falkin mielestä organisoitu rikollisuus on jo vallannut Euroopan, mutta oikeuslaitokset eivät suhtaudu siihen tarpeeksi vakavasti. Hän on päättänyt keskittyä perheensä hyvinvointiin, eikä enää lähteä mihinkään toimintaan mukaan, kunnes kohtalo puuttuu peliin. Irina Björklundin esittämä nuori pörssimeklari Rebecca saa tietää, että hänen poikaystävänsä Phoenix Kane (Ben Pullen) on sotkeutunut vakavasti kansainväliseen rikollisuuteen. Hän päättää kertoa asiasta Europolille, mutta sillä ehdolla, että poliisi vastineeksi suojelee häntä tuolta rikollisliigalta. Rebeccan painajainen pahenee, sillä ravintolaan, jossa hän tapaa Sellbergin, ilmestyy kaksi rikollisliigan kätyriä, jotka ampuvat Sellbergin ja hänen kollegansa. Paikalle ilmestyy myöskin Falk, joka pelastaa Rebeccan, mutta samalla sotkeutuu tapahtumien kulkuun.

”Kolmas aalto” on trilogian heikoin elokuva, sillä sen tarina kärsii uskottavuuden puutteesta ja henkilöhahmot jäävät pinnallisiksi. Toimintakohtauksistakaan ei voi kovin riemuita, sillä samanlaista on nähty jo aiemminkin. Olisin toivonnut tekijöiltä enemmän mielikuvitusta niiden toteuttamiseen. Näyttelijäsuoritukset ovat ihan mukiinmeneviä käsikirjoituksen pinnalliseen dialogiin nähden. Jos tämä on sitä tekijöiden mainostamaa ”eurotrilleriä”, jonka pitäisi olla fiksua ja vikkelää, ja jossa pureudutaan eurooppalaisiin ongelmiin, niin taidan jättää seuraavan leffan katsomatta.

Jukka L. Savolainen for smackthejack

Photo’s Copyright by Sonet Films, 2003