Kotimaista käsityötä oleva Shadowgrounds on tekijöidensä ensimmäinen
kaupallinen peliprojekti. Se vie pelaajan varsin retrohtavaan alienjahtiin.
Ylhäältäpäin kuvatut räiskintäpelit ovatkin viime vuosina olleet suorastaan
katoavaa kansanperinnettä - perspektiivi on siirtynyt pikkuhiljaa yläilmoista
pelihahmon näkövinkkeliin. Shadowgrounds retroilee paikoitellen ehkä jopa
liikaakin. Aina ei edes tiedä, onko kysymys tekijöiden vähäisestä kokemuksesta
pelibisneksessä, vai onko kyse vain huumorimielisestä campista. Esimerkiksi
välivideoiden ääninäyttely ja jokseenkin hupaisan kökköiset liikeanimaatiot
aiheuttavat välillä suoranaisia naurunpyrskähdyksiä. Retropeleistä ehkä
lähimpänä Shadowgroundia tuntuisi aihepiirinsä perusteella olevan vanha
Amiga-hitti Alien Breed, jonka tekijätiimi Team17 kunnostautui sittemmin muun
muassa Worms -sarjan kanssa.
Peli on suurelta osin varsin onnistunut. Grafiikka on sopivan komeaa -
valoja ja varjoja käytetään näpsäkästi ja ääniefektitkin ovat sopivan jytyjä.
Osa möröistä tosin on hieman kulmikkaita, ja ovat useimmiten vaarallisempia
kuin miltä näyttävät. Hieman pelottavammat ötökät olisivat saattaneet luoda
ahdistavaa tunnelmaa hieman eri tavalla. Vaikka grafiikka hienoa enimmäkseen
onkin, ei ikäviltä grafiikkabugeiltakaan aivan voida välttyä. Ainakin hieman
heikkotehoisemman läppärini ruudulla näkyi välillä varsin erikoisia varjoja ja
taskulampun valokeila näkyi toisinaan myös seinien läpi. Pikkujuttuja, mutta syövät kummasti pelikokemuksen tunnelmaa. Pelin niin sanottuja uusia ominaisuuksia voisi mainita esimerkiksi aseiden
päivittämisen, jolloin perustussari saattaa saada vaikkapa kaksinkertaiset
tehot. Tallennuspaikkoja
soisi olevan levitetty pitkin kenttää, sillä aina ei ole aikaa pelata koko
kenttää alusta loppuun. Etenkin kun kentät tuppaavat olemaan kooltaan varsin
laajoja, ei ainainen alusta aloittaminen oikein kiinnostaisi. Toisaalta moinen
pakottaa pelaajan miettimään jokaisen liikkeensä hieman tarkempaan.
Kuolemanpelko on jotakin mitä monikaan peli ei varsinaisesti nykypäivänä tarjoa...
Saman koneen ympärillä pelattavia moninpelejä ei ole hetkeen nähty.
Shadowgrounds tarjoaa hupia yhtäaikaa neljälle pelaajalle. Hinnaltaan pelin ei
pitäisi olla aivan täysihintainen, joten sikäli se tarjoaa kyllä pelattavaa
koko rahan edestä. On todella hienoa nähdä, että Suomenkin kokoisesta maasta
löytyy uusia tekijöitä pelibisnekseen. Shadowgroundsia on helppo suositella
kaikille perinteisten räiskintäpelien ystäville!
Jarkko Rotstén for smackthejack.net
Photo's copyright by Frozenbyte 2005
|