 Fallout 3:n myötä ydintuhon jälkeisistä maisemista on tullut jälleen todellinen trendi pelimaailmassa, eikä loppua näy, sillä tänäkin vuonna moisiin ränsistyneisiin maisemiin sijoittuu useita pelejä. Borderlands ehti post-apokalismijunaan jo viime vuoden lopulla ja ei yllä aivan junan veturiksi, mutta ei jää kyllä roolipelaamisen ja räiskinnän sekoituksena kyllä makuuvaunuksikaan.
Pelin alussa valitaan yksi neljästä hahmosta - Roland, Mordecai, Lilith tai Brick. Jokaisella heistä on omat taitonsa, joihin he voivat erikoistua. Roolipelitapaan aseistus, taidot ja ominaisuudet kehittyvät pelin edetessä ja tehtäviä suoritettaessa. Itse pelaaminen tuntuu toisinaan huomattavasti enemmän räiskintäpeliltä, mutta sitten kun taas keräillään vihollisten jälkeensä jättämiä aseita ja ympäristöstä löytyvää kamaa, muistuvat roolipelauksen peruselementit mieleen. Loppujen lopuksi ei ole myöskään paljon eroa sillä, minkä hahmon kanssa matkaan lähtee, vaikka Lilithin näkymättömyyskyky tuokin pelaamiseen enemmän hiiviskelyä kuin Brickillä jyrääminen.
Hieman lännenelokuvien maisemat mieleen tuovat Pandora-planeetan (ei sukua Avatarin Pandoralle) ympäristöt on toteutettu piirroselokuvamaisella grafiikkatyylillä, mistä pidin erittäin paljon. Borderlands näyttää hetkittäin siltä, kuin suosikkipiirtäjäni Moebiuksen kuvat olisivat heränneet eloon. Yksityiskohdissa ei ole säästelty ja yksi pelin ylpeydenaiheista ovat miljoonat (kyllä, miljoonat) erilaiset asevariaatiot, joita matkalla tulee vastaan. Niiden keräily ja testailu onkin iso osa hupia.
Itse viihdyin Borderlandsin maailmassa yksinkin, mutta peliä on mahdollisuus pelata myös 2-4 -pelaajan co-oppina joko samalla koneella tai verkon kautta. Verkkopeli tuo myös lisää vapautta hahmon kehittämiseen, mikä vie kokemuksen askeleen lähemmäksi MMO-roolipeliä. Borderlands ei jää historiankirjoihin vuoden 2009 parhaana pelinä, mutta kaikki sitä pelanneet ovat olleet tyytyväisiä ostokseensa.
Manu Pärssinen for smackthejack
Kuva (c) 2K Games 2009 |
