(c) SmackTheJack.

elokuvauutinen

 

AX RINNEKANKAAN HOLOKAUSTIN VäRIT - ELOKUVAN PREMIääRI YLI 30 KOHTEESSA ERI PUOLILLA MAAILMAA AUSCHWITZIN VAPAUTUMISEN 65-VUOTISPäIVäNä 27.1.

 

Natsien Toisen Maailmansodan aikana suorittama juutalaisten kansanmurha – holokausti– on eurooppalaiseen identiteettiin eniten vaikuttanut lähihistorian tapahtuma

Tammikuun 27. päivänä tulee kuluneeksi 65 vuotta Holokaustin symboliksi kohonneen Auschwitzin leirin vapautumisesta.
Tuona päivänä yli 30 taidemuseota ja instituuttia eri puolilla maailmaa esittää Rax Rinnekankaan elokuvan Holokaustin Värit – Matka tuhatvuotiseen valtakuntaan (60 min) kunnianosoituksena maailmanrauhan puolesta.
Useissa kohteissa – Yhdysvalloissa, Meksikossa, Kanadassa, Espanjassa, Unkarissa, Kosovossa ja Suomessa – järjestetään myös luentoja ja yleisökeskusteluja elokuvan esitysten yhteydessä.

Holokaustin Värit – Matka tuhatvuotiseen valtakuntaan on ns. erilainen dokumentti maailman pisimmästä vihasta – natsien toteuttamasta juutalaisten kansanmurhasta Holokaustista.
Elokuva pohtii antisemitismin vähiten tunnettuja syitä – arjalaisen kulttuurin syntymistä Euroopassa jo 1800-luvulla – ja vihan muuttumista natsismiksi 1900-luvulla ja vaikutusta maailmansodan jälkeiseen aikaan.
Elokuvassa multitaiteilija Rax Rinnekangas (s. 1954) avaa internetin studiolla Kolmannella Linjalla Helsingissä. Hän alkaa pohtia, mistä natsien suorittama juutalaisten kansanmurha lopultakin sai alkunsa, koska hän ei usko organisoitujen tragedioiden syntyvän yhdessä yössä.
Kysymyksestä käynnistyy sotien jälkeen syntyneen suomalaisen taiteilijan mielen matka aikakauteen, jonka Auschwitzin kokenut unkarilainen Nobel-kirjailija Imre Kertész sanoo tapahtuneen koko länsimaisen sivistyksen ja kulttuurin piirissä.
Uusille sukupolville tarkoitettu elokuva osoittaa, että Järjestetty Paha – natsien utopia tuhatvuotisesta valtakunnasta – ei tapahtunutkaan mustavalkoisessa todellisuudessa, kuten arkistofilmit ovat meille opettaneet, vaan samassa värillisessä maailmassa, jossa me elämme tänä päivänä.
Elokuva korostaa kollektiivisen muistin merkitystä. Jotta yhteinen tulevaisuutemme toteutuisi rauhanomaisena, koko ihmiskunnan on muistettava lähimenneisyytensä, koska kenties on niin, että vain muistimme suojelee meitä.

Elokuvan premiääripaikkoja keskiviikkona 27. tammikuuta 2010 ovat mm:

¤ Yhdysvallat: The Scandinavia House, New York; Phoenix Art Museum in Phoenix, Arizona; The Mildred Lane Kemper Museum, Washington University, St. Louis; The Jean Cocteau Art Theatre, Santa Fe, New Mexico; HaMakom Synagogue, Santa Fe, New Mexico; The Holocaust and Intolerance Museum of New Mexico, Albuquerque; The Group of Survivors, Miami Beach, Florida ¤ Meksiko: El Centro – Diseño-Cine-Televisión, Mexico City; The American School, Mexico City; Universidad de Guanajuato, Guanajuato; Instituto Cultural de Leon, Leon; Departamento de Cultura de Irapuato, Irapuato ¤ Espanja: Museo de Bellas Artes, Bilbao; Museo de Bellas Artes, Santander ¤ Kosovo: The National and University Library of Kosovo, Pristina ¤ Unkari: Holocaust Memorial Center, Budapest ¤ Suomi: Veturitalli – Salon taidemuseo, Salo; K.H. Renlundin museo, Kokkola; Saarijärven taidemuseo, Saarijärvi; Oulun Elokuvakeskus, Oulu; Lapin Yliopisto, Rovaniemi; Turun Pääkirjasto, Turku; Kirjakahvila, Turku; Etelä-Karjalan taidemuseo, Lappeenranta; Elokuvateatteri Otso, Heinävesi; Euroopan Komission Suomen Edustusto, Helsinki; Andorra Kulttuurikompleksi, Helsinki; Didrichsenin taide- ja kulttuurimuseo, Helsinki; Goethe-Institut, Helsinki;
¤ Elokuvan rahoitus on New Yorkista Yhdysvalloista.
¤ Elokuvan ovat tuottaneet Bad Taste Ltd ja Halla Filmi Oy.

Takaisin edelliselle sivulle