STOP THE PRESS!

Street is Watching – The Movie

Street is Watching - The MoviePyssyjä, tissejä, kallista samppanjaa ja prameita autoja – siitä on kunnon gangstat tehty. Street is Watching kertoo räppäri Jay-Z:n elämästä. Jay on oikea katujen kasvatti ja kulmakunnan kingi, joka pistää kilpailevat jengit halki poikki ja pinoon oikeaoppiseen gangstatyyliin pistoolilla laukoen. Grand Theft Auto : San Andreasta viime aikoina jonkin verran pelanneena täytyy sanoa, että vaikka kyseinen peli onkin satiiria pullollaan, vetää tämä paketti rimaa vielä hitusen alemmaksi, joskin tahattomasti.

Voi olla että joku 12-vuotias wannabe-räppäri diggailee tästä lippalakki vinossa ihan aidostikin, mutta näin hieman varttuneemmalle tästä on lähinnä yhden illan hupia naureskella kökösti näytellyille kohtauksille jotka eivät aina oikein tunnu liittyvän toisiinsa niin millään tavalla. Sen verran paljon paljasta pintaa pätkästä löytyy että K-18-leima on kanteen lätkäisty, joten potentiaalinen teiniyleisö ei pätkää kaupasta edes saa.

Etäisesti elokuvaa muistuttava meininki loppuu ikäänkuin ennen kuin ehtii oikeastaan alkaakaan, ja yhtäkkiä ruvetaan näyttämään Jay-Z:n vanhoja musavideoita lyhyillä kommenttiraidoilla varustettuna. Muutama 90-luvun alkupuolen musavideo onkin ihan viihdyttävää katseltavaa, ja varmasti tämän levyn parasta antia. Itse DVD:tä varten tehdyt räpäytykset ovatkin sitten melko köyhää kuunneltavaa ja katseltavaa. Street is Watching – The Movie:ta ei nimestään huolimatta voi pitää elokuvana. Kyseessä on käytännössä kökösti toteutettu musiikkivideon tapainen historiikki siitä miten Roc-a-Fella Records -levy-yhtiö on saanut alkunsa.

Kyllähän tällekin pätkälle varmasti faneja löytyy New Yorkin ghetoista, mutta tänne Suomen lähiöihin tottuneille rainaan on melko vaikea samaistua. Luulisin että Jay-Z:n kaltaisella multimiljardöörillä olisi varaa uhrata hitusen enemmän tällaisen julkaisun budjettiin. Liekö sitten budjetti uponnut hillittömän tyyriiseen Cristal -samppanjaan, jota leffassa lirutetaankin koko rahan edestä…

Jarkko Rotstén for smackthejack

Photo’s Copyright By Roc-a-Fella Records 2005