STOP THE PRESS!

Master and Commander: maailman laidalla – Special Edition

Master and Commander: maailman laidalla – Special EditionOhjaus: Peter Weir
Käsikirjoitus: Peter Weir, John Collee
Tuotanto: Peter Weir, Duncan Henderson
Pääosissa: Russell Crowe, Paul Bettany, James D’Arce
Arvio: 5/5

Australialaissyntyinen Peter Weir aloitti uransa 70-luvun alkupuolella, mutta tunnettu ohjaaja hänestä tuli vasta kymmenisen vuotta myöhemmin sotadraamalla ”Gallipoli”. Elokuvan pääosissa nähtiin pari vuotta aiemmin Mad Max – elokuvassa läpimurtonsa tehnyt nuori Mel Gibson. Weir ei ole niitä tuotteliaimpia ohjaajia, mutta sitäkin laadukkaampia elokuvat ovat olleet. Hänen tunnetuimpiaan elokuviaan ovat mm. Todistaja, Kuolleiden runoilijoiden seura, Moskiittorannikko ja The Truman Show. Hänen tuorein elokuvansa Master and Commander: maailman laidalla perustuu edesmenneen Patrick O’Brianin Kuninkaan mies ja Komentajakapteeni -romaaneihin, joista Weir on yhdessä John Colleen kanssa elokuvan käsikirjoituksen rustannut.

Elokuva sijoittuu vuoteen 1805, jolloin Napoleonilta ”mopo” ei vielä ollut karannut käsistä. Hänen vallan ahneutensa oli kasvanut niin suureksi, että taisteluita käytiin laajamittaisesti sekä maalla että merellä. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat merelle, jossa brittiläisen laivaston hurjapääkapteeni Jack Aubrey (Russell Crowe) miehistönsä kanssa seilaavat HMS Surprise -aluksellaan merta pitkin kohdatakseen mahdollisen vihollisen, joka jossain väijyy. Sumun laskeuduttua merelle alkavat tykinsuut tiuhaan tahtiin sylkemään kuulia kohti Aubreyn alusta. Ei siis mikään ihme, että laiva vaurioituu pahoin ja nokka on pakosta käännettävä kohti Galapagos-saaria. Sitä ennen on kuitenkin mentävä Cap Hornin helvetillisen myrskyn läpi. Se, jos mikä pistää kaikkien hermot koetukselle, varsinkin kun ranskalaisille on vielä maksettava potut pottuina.

”Master and Commander: Maailman laidalla” on monessakin mielessä mielenkiintoinen elokuva, sillä ainakin allekirjoittaneelle muistui heti mieleen 50-luvun loppupuolella valmistunut ”Kapina laivalla”-elokuva. Eikä ihme, sillä ainakin molempien elokuvien pääosissa ovat erittäin karismaattiset näytteljät (”Kapina laivalla” Marlon Brando ja ”M&C: maailman laidalla” Russell Crowe) ja kerrontatavastakin löytyy yhtäläisyyksiä. Elokuva on visuaalisesti erinomainen, ja onneksi tehosteet eivät ole saaneet yliotetta, kuten Meren raivo -elokuvassa kävi. Näyttelijäsuoritukset ovat erinomaisia pienistä rooleista lähtien ja loistavan suorituksen tekevä Russell Crowe on taatusti vahvin ehdokas parhaan miespääosan Oscarin saajaksi. Heitä siis Indyt ja muut veikot mäkeen, sillä nyt sankarin nimi on Jack Aubrey.

Jukka L. Savolainen for smackthejack

Photo’s Copyright by 20th Century Fox, 2003

Traileri: