STOP THE PRESS!

My Blueberry Nights

my_blueberry_nightsOhjaus: Wong Kar Wai
Käsikirjoitus: Lawrence Block, Wong Kar Wai
Tuotanto: Wong Kar Wai, Jean-Louis Piel, Jacky Pang Yee Wah, Stéphane Kooshmanian, Wang Wei
Pääosissa: Norah Jones, Jude Law, David Strathairn, Natalie Portman, Rachel Weisz
Arvio: 3,5/5

Kellekään elokuvan tuntijalle ei Wong Kar Waita tarvinne esitellä, sillä parikymmentä vuotta jatkuneella ohjausuralla hongkongilainen on saanut aikaan monia palkittuja filmejä niin synnyinmaassaan kuin lännessäkin. My Blueberry Nights on uusi sivu mestarin kirjaan. Vaikeaselkoinen mutta kaunis rakkaustarina ei ehkä ime mukaansa siinä missä vaikka Mood for Love eikä muutenkaan ehkä ole ohjaajan parhaita töitä mutta hieno maalaus se on yksinäisyydestä, luottamuksesta ja kodista.

Liz on kaunis newyorkilainen taivaanrannanmaalari, jonka sydän särkyy pahasti parisuhteen tiimellyksessä. Verbaalisen saasteen roskakorina saa toimia lähikahvilan puotipuksu Jeremy, josta muodostuu Lizin elämää ylläpitävä voima, ystävä. Liz ei saata jäädä vanhoille kulmille pyörimään vaan ajautuu Memphisiin tekemään tuplavuoroa ravintoloihin. Rahaa pitää saada, kun haaveena on oma auto, jolla kaasuttaa tuskaista todellisuutta pakoon. Elämäntuska ei ainakaan lievene, kun Memphisissä naikkonen näkee ikäviä ihmiskohtaloita ja lopulta kuolemaa. Liz ottaa itseensä ja lähtee hakemaan itseään vielä kauempaa, Las Vegasista saakka. Tällä reissulla hän päätyy kuin päätyykin onnellisten sattumien myötä auton omistajaksi mutta kuolema ei pysy poissa tieltä edelleenkään. Minne Liz lopulta juurtuu? Missä on hyvä? Tietäisiköhän Jeremy?

My Blueberry Nights, jonka toki olisi voinut suomentaakin, on trilogia, jonka kaikkia ratkaisuja ainakaan itse en täysin ymmärtänyt mutta jonka teknistä ja sisällöllistä kauneutta toisaalta jäin ihastelemaan. Ihmeellinen elokuva siis, jakaa mielipiteet. Tekee katsojan suorastaan skitsoksi tällainen. Lizin kasvutarinassa ei oikeastaan tapahdu mitään, mikä tuppaa raivostuttamaan mutta jotenkin kummalla tavalla Wong saa tarinan lopussa elämään ja olemaan. Jos ei muuten niin sitten selittelemällä. Siitäkin tämä on vähintään omaperäinen raina, että elokuvan lemmenpari on n. 85-prosenttisesti tuhansien mailien päässä toisistaan vaikka asetelma toki luodaan sellaiseksi alusta pitäen, että epäselvää ei ole, minne Liz ajautuu tunteidensa kanssa. Wong ohjaa ovelasti, käyttää salaperäisesti verhottuja ja valaistuja kuvia ja pitää kameraa ikään kuin tirkistelijänä ihmisten elämässä jossain kauempana. Ratkaisu tukee muun elokuvan kieroa kerrontaa.

Wong on käyttänyt aina paljon musiikkia ja nyt sitä on ihan tolkuttoman paljon. Se on huono seikka silloin kun sen näin tarkasti huomaa. Tähän kylläkin sisältyy tyylikeino, eli musiikittomuus! Kaikkein painokkaimmissa kohtauksissa taustamuzakki on editoitu kokonaan pois, samoin kuin 100-äänetkin. Pelkkä kuva. Se on mainion kekseliäs ja nurinkurinen tapa korostaa kankaan tapahtumia. Wongin jo aiemmista elokuvista tuttua teemasävelmää kuullaan moneen otteeseen eri tavoin sovitettuna. Wong on selvästi myös mieltynyt kuvakerronnassaan hidastuksiin, sillä myös niitä on aivan rutosti. Tämä ehkä kuvastaa elokuvan ja etenkin sen päähenkilön muutenkin verkkaista taivalta mutta liika on liikaa. Vauhtiakin sitten toki löytyy kun niikseen aletaan, vuosi menee loppujen lopuksi elokuvassa epäuskottavankin reippaasti. Mutta kun sekasortoinen tarina on kerrottu viipyillen, ei katsojaparka oikein osaa napata kiinni mistään. Ja ai niin, mitenkäs laulaja Norah Jones pärjää ensimmäisessä roolityössään Lizinä? Aluksi tuntui, että loistavasti, mutta mutta…Olisikohan Lizin iso muutos ja elämän ajelehtiminen vaatinut sittenkin kokeneempaa näyttelijää? Nyt Liz on kuin kuka tahansa vaikka hänen olisi tärkeää ilmaista syviä tunteita sanattomasti. Tosin on laulajat huonomminkin valkokankaalla debytoineet.

Onko tämä todellinen mestariteos vai täyttä mämmiä? Luulenpa, että tämä toimii kullekin niin eri tavalla, että sitä on tyhjentävästi riskaabelia mennä arvioimaan.

Renek for smackthejack.net

Photo’s copyright by The Weinstein Company, 2007

Traileri: