STOP THE PRESS!

Himoshoppaajan salaiset unelmat (Confessions of a Shopaholic)

confessions_of_a_shopaholic_2009_3572_posterOhjaus: P.J. Hogan
Käsikirjoitus: Tracey Jackson, Tim Firth, Kayla Alpert
Tuotanto: Jerry Bruckheimer
Pääosissa: Isla Fisher, Hugh Dancy, Joan Cusack, John Goodman, Krysten Ritter, John Lithgow, Kristin Scott Thomas
Arvio: 1/5

Shoppailuhan on niin kivaa! Juuri tätä jotkut naiset ja tytöt toitottavat. Ja tietysti pitäähän se myöntää, että kyllä uuden tarvikkeen hankkiminen hetkeksi mieltä toki piristää. Mutta jos shoppailusta tulee lääke pahanolontunteeseen, ollaan hieman hakoteillä. Tällaisesta persoonallisuushäiriöstä on kyse elokuvassa ”Himoshoppaajan salaiset unelmat”. Kyseinen leffa pohjautuu Sophie Kinsellan ”Shopaholic”-kirjoihin ja on P.J. Hoganin ohjaama.

Rebecca (Isla Fisher) on nuori toimittaja, joka höylää luottokorttejaan varsin vastuuttomasti. Koska duuni lähtee alta ja velkojat alkavat kolkutella ovella, on tytön pakko hakea töitä talouslehdestä. Oudon sekasotkun ja väärinkäsityksen kautta Rebecca saa kuin saakin työpaikan, koska hänen pomonsa Luke (Hugh Dancy) käsittää tytön kyvyt hieman väärin. Shoppailija kuitenkaan ei saa itseään kuriin, ja pian onkin luottokunnan mies neidon ovella. Ja kaiken kukkuraksi on tyttönen lääpällään omaan pomoonsa, eikä millään tahtoisi myöntää omaa taloudellista katastrofiaan. Vaan todellisuus pyrkii tulemaan julki, keinoja kaihtamatta….

Fisher puhaltaa shoppailusta kiksejä saavaan Rebeccaan kyllä tietynlaista maanläheistä hohtoa. Joan Cusack taas nolostuttaa, eikä Dancyn elegantista poikamiehestäkään tahdo saada otetta. Koska koko homman idea on olla letkeä romanttinen komedia, tällaiset aspektit voi yleensä koettaa sivuuttaa. Mutta tällä kerralla koko elokuvan sisältö on jotain niin järkyttävää, ettei sitä pystyisi pelastamaan edes hyvä näyttelijäsuoritus, saati sitten vasurilla väännetty sokerinen ohjaus.

Miksi tyhmistä ihmisistä tehdään elokuvia? Himoshoppaaja nimittäin on todellinen ääliö. Turha alkaa sanoa tätä taas modernisti yhdeksi aikamme sairaudeksi, sillä jos ihminen on niin pahvi ettei tajua, että luotto pitää joskus maksaa takaisin, on hän henkisesti vajaa, ei suinkaan sairas. Tämän vuoksi leffaa on tavattoman rasittava katsoa, ja vaikka kuinka koettaisi ottaa sen viihteenä ja huumorilla, väkisinkin hermostuttaa. Miksi kulutushysteriasta ja tavaramerkkien ihailusta pitää tehdä tällainen suuri numero? Vaikka ”Himoshoppaajan salaiset unelmat” pyrkiikin kritisoimaan moista, se onnistuu mokaamaan tämän totaalisesti, ja lähinnä esittelee itseriittoisesti pinnallisuuden ylistystä.

Elokuvassa ei ole paljoakaan miellyttävää. Toki muutaman kerran saa naurahtaa, mutta pääosin leffan katselu käy ärsyttämään ja tekisi mieli etsiä sitä klassista kelausnappia. Yksi huvittava asia leffassa tosin on. Rebecca puhuu suomea. Mutta aika heikoilla kantimilla muutoin ollaan, ja sanoisinkin, että ”Himoshoppaajan salaiset unelmat” on ihan karttamisen arvoinen tapaus.

Jari Järvi for Smackthejack

Photo’s copyright by Touchstone Pictures, 2009