STOP THE PRESS!

The Neville Brothers – Tell It Like It Is

The Neville Brothers – Tell It Like It IsLisätietoja: Kappaleet: 30 N x 90 W, Yellow Moon, Falling Out of Love, Closer to You, Midnight Rider, Tell It Like It Is, My Blood, Sixty Minute Man, Sister Rosa, Fire and Brimstone, Middle of the Night, Ya Ya, Brother John, Iko Iko, Fire on the Bayou
Arvio: 3/5

Nevillen musikaaliset veljekset ovat ilahduttaneet yleisöä jo vuodesta 1954. Tuolloin heillä oli kouluyhtye nimeltään ”The Hawketts”. Veljeksistä Art lähti armeijaan neljän vuoden päästä ja yhtyeen keulahahmoksi siirtyi myös myöhemmin soolouralla menestynyt Aaron. Ensimmäisen soolohittinsä ”Over You” hän teki jo vuonna 1960, mutta kuusi vuotta myöhemmin julkaistu ”Tell It Like It Is” oli se suuri menestys, joka nosti hänet soul-artistien kärkinimiin. Veljekset työskentelivät kuusikymmentäluvun lähes tulkoon omilla tahoillaan, mutta seitsemänkymmentäluvun puolessa välillä Nevillesit palasivat jälleen studioon. Artin, Aaronin ja Charlesin lisäksi tällä kertaa mukana oli myös nuorimmainen veli Cyril. He julkaisivat vuonna 1976 albumin ”The Wild Tchoupitoulas”. Pian he alkoivat esiintyä The Neville Brothersina. Tämän jälkeen heidän uransa on mennyt vuoristoratamaisesti, mutta silti he ovat yhdessä ja viimeisin levy ”Valance Street” julkaistiin Columbia Recordsille vuonna 1999.

”The Neville Brothers – Tell It Like It Is” on kuvattu heidän kotikaupunkinsa New Orleansin legendaarisessa Storyville Jazz Hallissa vuonna 1989. Tässä tunnin mittaisessa taltioinnissa kuullaan monia Nevillesien hittejä sekä heidän itsensä että heidän ystäviensä esittäminä. Lavalla esiintyvät mm. tuottajana mainetta niittänyt Daniel Lanois, Ed Bradley, Bonnie Raitt ja näyttelijänä paremmin tunnettu Dennis Quaid. Luvassa on siis svengaava tunti, joka mielestäni on turhan lyhyt sillä mielellään tätä olisi enemmänkin kunnellut. Kyseessä on televisiotaltiointi eräälle kaapelikanavalle, joka esitti ainakin tuolloin konsertit vain tunnin mittaisina. Kuva- ja äänenlaadullisesti levy on tavanomaista televisiotasoa, mutta tunnelma on myös tässä se tärkein asia.

Jukka L. Savolainen for smackthejack

Photo’s Copyright by Image Entertainment, 2004