STOP THE PRESS!

Konsertti (Le concert)

KonserttiOhjaus: Radu Mihaileanu
Käsikirjoitus: Radu Mihaileanu, Matthew Robbins, Alain-Michel Blanc, Héctor Cabello Reyes, Thierry Degrandi
Tuotanto: Alain Attal
Pääosissa: Aleksei Guskov, Dmitri Nazarov, Mélanie Laurent, Valeriy Barinov, Miou-Miou
Arvio: 3,5/5

Venäläis-ranskalais-romanialais-italialainen Konsertti kertoo entisestä Bolshoi-orkesterin kapellimestarista Andreista, jonka Brezhnev sysäsi syrjään kuuluisalta johtopaikaltaan. Miehellä näet oli orkesterissaan juutalaisia ja kaikenmaailman muita ihmeveikkoja. Soitto kuitenkin kulki ja ihmiset rakastivat yhtyettä. Nyt Bolshoi-orkesteri on vain varjo entisestään ja niinpä siivoojana toimiva Andrei ei epäröi saatuaan ’vahingossa’ haltuun Bolshoille tarkoitetun esiintymiskutsun Pariisiin. Vanha soittajakaarti on haalittava kokoon kuka mistäkin ja homma laitettava vireille uudestaan. Soittimia, esiintymisasuja tai viisumeita ei tietenkään ole mutta onneksi Andrei ei ole polttanut siltoja takanaan vaan vanhat ystävät auttavat miestä mäessä. Kun kuuluisa ranskalaisviulisti Anne-Mariekin saadaan innostumaan aikeesta, näyttää homma hyvältä. Paitsi että pääkallonpaikalla kapitalismin hullaannuttama bändi hajaantuu eikä yhteisiä harjoituksiakaan saada järjestettyä. Monenlaisten kommellusten ja vastoinkäymisten jälkeen Tshaikovski saadaan kuin saadaankin kajahtamaan mutta oikea Bolshoi-orkesteripa onkin saanut vihiä vanhojen partojen aikeista…

Konserttia markkinoidaan koskettavana komediana eikä siinä eksytä totuudesta sangen kauas. Alku elokuvassa kangertelee ja sitä alkaa väkisin miettiä, että mihinköhän tässä päädytään. No, päivänselväähän on toki miten elokuvassa loppupeleissä tulee käymään mutta kun vaihde saadaan pykälään, ei ennalta-arvattavuus oikeastaan haittaa. Elokuva on rakennettu ovelasti saamaan katsoja puolelleen. Pääsyyllinen siihen on vietävän sympaattinen pääosaporukka, joihin ei voi olla samaistumatta ellei ole sokea tai tunteeton tauhka. Lopussa ajautuu jo kerta kaikkiaan sinänsä ohuen juonen vietäväksi ja melkein jo jännittää konsertin puolesta vaikka tokihan tämänlaatuisen kerronnan lait ovat jo selkäpiissä.

On melkoisen epäelokuvallista pistää kliimaksiksi kokonainen Tshaikovskin viulukonsertto mutta niin vaan kokenut mutta Länsi-Euroopassa melkoisen tuntematon Radu Mihaileanu tekee. Ja kuulkaa: Onnistuu mielestäni riskinotossaan. Kun Tsaikovskia ja ylipäätään klassista on koko elokuvan ajan istutettu katsojalle otsaluuhun, on lopun varsinainen konsertti jo oikeastaan odotettu huippuhetki. Ja kyllä, kohtaus on liikuttava. Eipä uskoisi äkkiseltään, ei. Sitä paitsi orkesterikohtaukset ja soitto-otokset ovat tavattoman aitoja. Tässä pitäisi nyt tietysti olla joku heikinheimo arvioimassa tuntijasilmällä mutta itse ainakin ostan täysin Bolshoin uskottavuuden, vaikka tietysti komedian tyyliin joistakin soittajista on tehty stereotyyppejä, joiden toimivuus ja/tai huvittavuus on hiinä ja hiinä. Mutta suurkiitos kuitenkin näyttelijöille, jotka tekevät hahmoista verta ja lihaa ja ovat osaltaan ehdottomasti nostamassa elokuvan viihdearvoa.

Niin joo, onko se hauska? No on sitä komedian nimellä markkinoitu joskus onnettomampaakin tavaraa. Joissakin kohtauksissa olisi voinut vitsiä venyttää pidemmällekin, kuten siinä missä entinen pasunistimummo tekee nykyään leipäns’ eteen puolihuolimattomia pornodubbauksia. Päällimmäisenä tuntemuksena elokuvasta jäi kaiho ja slaavilainen suruvivahde mutta sitäkin riemukkaampia ovat sinne tänne kylvetyt komiikkapätkät. Siksi toisekseen elokuvassa puhutut kielet ranska ja venäjä ovat englannin ylivallan vaihteluksi erittäin kaunista kuultavaa. Konsertti osoittaa, että joskus kannattaa elokuvain maahantuojien kurkottaa lonkeroitaan kenties muuallekin kuin Hollywoodia kohti.

Renek for smackthejack.net

Photos copyright by Oï Oï Oï Productions, 2009

Traileri: