STOP THE PRESS!

Olavi Virta – Mestari – Legendan ääni elää

mestarin_aaniArvio: 4/5

Parin vuosikymmenen aikana on Seinäjoen Tangomarkkinoilla kruunattu monet tangokuninkaalliset. Nyt käsi ylös, kuinka moni muistaa puoletkaan noista kuninkaallisista? Eipä tainnut juurikaan nousta. Mutta yksi mies kantaa vieläkin tangokuningas-titteliä vaikka herra on ollut jo edesmennyt yli 30 vuotta. Kyseessä on tietenkin Olavi Virta. Mies, joka hurmasi kuuntelijansa laulullaan ja sai naisten sydämet pamppailemaan esiintyessään tanssilavoilla tai sitten elokuvissa. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 90-vuotta kun Oskari Olavi Virta syntyi. Nyt Warner Music on julkaissut kahden cd:n kokoelman, joka sisältää lähes 40 legendaarista kappaletta, joista on osa hyvinkin harvinaisia versioita.
Levyt sisältävät runsaasti Virran monen tyylistä tuotantoa swingistä tangon kautta foxiin, joka on erinomainen osoitus siitä, ettei hän ollut nykyisiinkin artisteihin verrattuna vain yhden musiikkityylin taitaja. Hyvä esimerkki swingin osalta on kokoelman ensimmäisenä raitana kuultava ”Sua lemmin kuin järjetön mä oisin”, jossa Virran ääni toimii pehmeästi, mutta silti voimakkaana. Kappaleet on kokoelmalla sijoiteltu aikajärjestyksessä ja varsinkin uran loppupuolella hän uudelleen levytti monia uransa alkupuolen tuotantoa äänitystekniikan kehityttyä. Näitä kappaleita tullaan kuulemaan lähinnä toisella levyllä. Ehkä juuri mielenkiintoisempia uudelleen äänityksiä ovat mm. Punatukkaiselle tytölleni ja Luonnonlapsi.

Aluksi epäilin vahvasti, että tässäkin kokoelmassa on kysymys lähinnä rahastuksesta, mutta tutkittuani tarkemmin kansilehtistä tulin toisiin ajatuksiin. Se on huolella kasattu monipuolinen kokonaisuus, jossa tulevat erittäin hyvin esiin ne musiikkityylit, joita Virta levytti. Näin ollen kyseessä ei ole vain pelkkä kokoelma, vaan hieno kuva laulajan tuotannosta, joka ei todellakaan vanhene useiden kuuntelukertojen jälkeenkään, vaan toimii vuodesta toiseen yhtä komeana ja tunteikkaana. Tämä on ehdottomasti osa suomalaisen musiikin historiaa.

Jukka L. Savolainen for smackthejack

Photo’s Copyright by Warner Musc, 200