STOP THE PRESS!

Wolf Eyes – Burned Mind

wolf_eyes1. Dead in a boat 2. Stabbed in the face 3. Reaper’s gong 4. Village oblivia 5. Urine burn 6. Rattlesnake shake 7. Burned mind 8. Ancient delay 9. Black vomit
Arvio: 5/5

Wolf Eyes oli totaalisen uusi tuttavuus, joten oli pakko pistää google töihin ja kaivaa vähän informaatiota. Kyseessä on alun perin Nathan Youngin 1996 aloittama projekti, jossa mies pyrki tekemään kokeellista noisea koneilla ja omalla äänellään. Myöhemmin hän sai mukaansa Aaron Dillowayn, joka julkaisi melkoisen vaihtoehtoista materiaalia omalla levymerkillään Hanson Recordsilla. Dilloway toi Wolf Eyesin musiikkiin oman kitarasoundinsa, ja näin musiikillinen suunta muovautui. 2000-vuoden paikkeilla duo sai mukaansa John Olsonin, joka erilaisten ääninauhojen ja häröelektroniikan ansiosta vielä edelleenkin jalosti yhtyeen kehittynyttä sointia. Yhtye on julkaissut jo mittavan määrän äänitteitä, joista suuri osa on erittäin rajoitettuja painoksia. On siis melkoinen kulttuuriteko, kun SubPop on alkanut julkaisemaan orkesterin tuotantoa.

Burned Mind kuulostaa aluksi Merzbown ja Lightning Boltin sekoitukselta. Siinä on selvästi esillä kappaleiden rakenteiden täsmällisyys, mutta silti kuitenkin se säilyttää noiselle ominaisen kaoottisuutensa. Aloitusraita ”Dead in a boat” on periaatteessa vain lyhyt intro, joka voisi hyvin olla Masonnan levyllä: japanilaiset vaikutteet korostuvat selvästi vinkuvan feedbackin muodostaessa pääelementin ja basson puuttuessa lähes kokonaan. ”Stabbed in the Face” sen sijaan omaa jo rytmikkyyttä siinä määrin, että varsinainen noise jää taka-alalle. Tästä lähdetäänkin erinäisten urien kautta kohti ihmismielen syvimpiä tuntemuksia, kun häkellyttävät elementit lomittuvat toisiinsa. Ehdottomasti mieleenpainuvin kappale on ”Rattlesnake shake”, jossa koneellisesti luotua kalkkarokäärmeen ääntä käytetään kaoottisuuden elementtinä. Levyn bonusraita on myös aivan loistava, alkaen kuin Pan Sonicin uudempi tuotanto, ja loppuen CCCC:n kaltaiseen kakofoniaan. Lopputuloksena on levy, jonka kuunteleminen on erittäin piristävä kokemus ja ennen kaikkea jotain uutta. Blackmetalin ystäville voi sanoa sen verran, että ne teidän Cradle of Filthit ovat ihan lasten tuutulauluja tämän surinan kanssa. Wolf Eyes:in masentava ja ahdistava metallinen melankolia on niin äärettömän läsnä, että sitä ei pääse pakoon mihinkään, ja ns ”laulu” on niin jumalatonta, että se vetää ihon kananlihalle.

Ensin en osannut antaa levyn soida, koska en osannut odottaa tällaista mullistavaa yhdistelmää erilaisia genrejä. Levy ei ollut tavallista noisea, jota olen tottunut kuuntelemaan. Se ei myöskään edustanut elektronista musiikkia, vaan kallistuu enemmänkin soitetun ja lauletun tajunnanvirran puolelle. Useamman kuuntelun jälkeen levyyn pääsee sisälle, siitä muodostuu ikään kuin oma maailmansa, jossa viihtyy, ja jonne on helppo paeta turhauttavaa elämää. Se keskittyy siihen, mihin normaali musisointi loppuu: hajanaisiin ääniin, feedback-vinkunaan, surinaan, särjettyyn lauluun, melodiattomaan monotonisuuteen ja äärettömään kakofoniaan. Konventionaalisen musiikin ystävät älkää vaivautuko. Kokeellisen ja haasteellisemman musiikin ystävienkin kannattaa kuunnella ennen ostopäätöstä. Mutta sanonpa vain, että tämä on pitkästä aikaa paras levy, jonka olen kuullut!

Jari Järvi for smackthejack

Photo’s copyright by Sub Pop, 2004