STOP THE PRESS!

Hampaat suussa – Ei kiinnosta

hampaat_suussa1.Ei kiinnosta 2.Ambulanssi 3.Eskimolaki (singleversio) 4.Giljotiini
Arvio: 3/5

Kuopiosta ponnistava “Hampaat suussa” on Universalin talliin signattu suomirokkia edustava orkesteri, jonka ensimmäinen virallinen julkaisu, ”Ei kiinnosta”, kuulostaa melkeinpä katu-uskottavalta. Nettisivujen biosta voi päätellä ainakin sen, että nämä herrat tietävät tarkkaan, kuinka hankalaa bändin perustaminen ja musiikin luominen tyhjästä oikeasti on. Ellei sitten satu olemaan takana tuottajia, säveltäjiä ja sanoittajia, kuten yleensä levy-yhtiöiden listoille päätyneillä turhilla artisteilla. Hampaat suussa, huonosta nimestään huolimatta, kuulostaa melko… mielenkiintoiselta.

Itse ”Ei kiinnosta”-kappale on hieman puuduttava ja häiritsevän normaali, vaikkakin se soitannallisesti toimii hyvin. ”Ambulanssi” osaa kuulostaa melkoisen popahtavalta, mutta kertosäe, huonoista sanoituksista huolimatta, kuulostaa jo tarpeeksi rosoiselta. ”Eskimolaki” on ep:n paras kappale, koska se toimii ihan oikeasti, eikä kuulosta enää liikaa vanhalta Apulannalta, kuten aikaisemmat kappaleet. Viimeistä rypistystä, ”Giljotiini”, ei minusta kannata edes noteerata, koska se on typerää teiniuhoa.

Positiivinen yllätys, vaikka en aivan vieläkään pysty sulattamaan kaikkia sanoituksia. Rokkaava soitto kuitenkin pelastaa paljon. Eli ihan hyvää saanee tältä orkesterilta odottaa.

Jari Järvi for smackthejack

Photo’s copyright by Universal Music Oy, 2005