STOP THE PRESS!

8½ (8½, Otto e mezzo)

8_puoliOhjaus: Federico Fellini
Käsikirjoitus: Federico Fellini, Tullio Pinelli, Ennio Flaiano, Brunello Rondi
Tuotanto: Angelo Rizzoli
Pääosissa: Marcello Mastroianni, Claudia Cardinale, Anouk Aimée, Sandra Milo
Arvio: 5/5

Eipä tässä kai muuta keinoa ole kuin nostaa kädet ylös, langeta polvilleen ja ylistää luojaa, joka tässä tapauksessa on Federico Fellini. Fellinin 1963 valmistunut ja nyt restauroitu 8½ on klassikko ja eittämätön mestariteos. Elokuva on niin monikerroksinen ja rikas, että se suorastaan hehkuu väreissä, vaikka mustavalkoinen onkin. Itse asiassa tuntuu, että käytettävissä olevassa tilassa elokuvasta on liki mahdotonta kirjoittaa mitään edes etäisesti tolkullista. Sanonkin että: ”Hyvä mahdollinen lukija, katso 8½ äkkiä itse ja sitten uudestaan ja uudestaan: mikään kirjoitus ei pysty välittämään kuin pelkkiä pintaväreitä tämän elokuvan syvyyksistä.” Yritän nyt kuitenkin edes vähän rääpäistä.

8½:n päähenkilö, juhlittu ohjaaja Guido Anselmi (Marcello Mastroianni) on pahan kerran ummella. Elokuva pitäisi tehdä, vaikka edes käsikirjoitusta ei ole ja päässäkin tuntuu vellovan silkka kaaos. Melkoinen hullunmylly pyörii myös ylelliseen kylpylään ”lepäilemään” vetäytyneen Guidon ympärillä: käsikirjoitusta tivataan, tulevan elokuvan tuottajat ahdistelevat, näyttelijät tyrkyttävät itseään rooleihin ja Guidon lukuisat naisetkin esittävät omia vaatimuksiaan. Oma vanheneminenkin pohdituttaa. Eipä ihme, että Guido on pahan kerran ahdistunut ja eksynyt. Mistä löytyisi pelastus taiteelliseen ja henkilökohtaiseen umpikujaan?

Vain yhden tason tästä hienosta elokuvasta kaivaakseni: Fellini kuvaa loistavasti taideteoksen (itse asiassa nimenomaan tämän elokuvan, omakuvahan Guido lopulta on) syntyprosessia ja ihmisen tapaa olla maailmassa. Suhdettamme todellisuuteen värittävät muistot, unelmat, uskonto, historia, koko kulttuuri, jossa olemme eläneet ja elämme. Kunkin henkilökohtainen todellisuus muodostuu tällaisista sirpaleista. Taiteilija pystyy kasaamaan sirpaleet kokonaisuudeksi, joka onnistuu yksilön kokemuksen kautta kertomaan jotain oleellista yhteisestä todellisuudesta. Järjestynyt kaaoshan taideteos Fellinin mielestä on. Fellinille taideteos – ja elämä, sama asia – on myös iloa ja riemua, karnevaali ja sirkus: uskomattomalla kepeydellä ja huumorilla hän onnistuu kertomaan koskettavia tarinoitaan vakavista asioista.

DVD:n ekstrana oleva Kadonnut loppu -dokumentti tuntuu hienon elokuvan jälkeen pakostakin pettymykseltä. Se koostuu hajanaisista keskustelunpätkistä ja tekijöiden haastatteluista, joissa nämä yrittävät muistella, mitä tapahtui Fellinin kuvaamassa ja lopulta hylkäämässä alkuperäisessä loppukohtauksessa. Ongelma on se, ettei kukaan tunnu varsinaisesti muistavan oikein mitään. Miksi siis koko juttu? No, Fellini ymmärsi naiskauneutta: ihania ovat kuusi- ja seitsemänkymppisinäkin.

Vesa Skaffari for smackthejack

Photo’s Copyright by Pan Vision, 2005

Traileri: