STOP THE PRESS!

Uniklubi – Kehä

uniklubi_keha1.Kiertää kehää 2.Haudattu 3.Huomenna 4.Uneen 5.Lasinsirpaleilla 6.Kaikki mitä mä annoin 7.Ei kukaan 8.Tuhka 9.Palvelija 10.Menneisyys 11.Kaksi kuvaa
Arvio: 3,5/5

Suomen nuorisoa hemmotellaan, toisin kuin 10 vuotta sitten arvostelijan eläessä kiivainta varhaisnuoruuttaan. Tänä päivänä hakusanoilla ”nuoren sydämen romantisoitunut angsti” -löytyy kelpo levyvaihtoehtoja sekä ensimmäisellä että kolmannella kotimaisella esitettynä. Siinä missä jälkimmäistä edustaa ne kaksi enemmän ja vähemmän (myöskin) lovemetal -suuntausta edustavaa bändiä, jotka järjestään mainitaan Uniklubin yhteydessä, jätän ne mainitsematta. Sen sijaan keskityn itse asiaan, Uniklubin toiseen albumiin, joka tottelee nimeä Kehä. Uuden uutukaisesta on saatu esimakua jo mukavasti medioissa soittoaikaa saaneen singlen ”Kaikki mitä mä annoin” muodossa. Nurkan takana kolkuttelee seuraavana singlepyöritykseen pääsevä ”Huomenna”.

Millaista kehää uudella levyllä sitten kierretään? Sanoitukset liikkuvat tutussa ja turvattomassa, melankolisessa ja haikeassa, viiltävässä ja kaipaavassa- jokaisessa kolkassa mihin vain varhaisnuoruusvuodet voi kuulijansa kuljettaa. Toisaalta kyynisempi voi kysyä, onko sanoitusteema jo enemmän kuin läpikotaisin koluttu, tai tuoko uuden levyn sanoitukset jotain lisää verrattuna esimerkiksi bändin Emma-pystin voittoon siivittäneeseen debyyttiin. Musiikillisesti mitään uutta ja mullistavaa levyltä ei juurikaan löydy. Vajaaseen 44 minuuttiin mahtuu niin perinteisempää ballaadia kuin hieman rokimpaakin kamaa- fanit tuskin tulevat pettymään. Menneisyyden painolasti vaatii etsiskelemään levyltä myös uutta ”Rakkautta & Piikkilankaa” -manttelinperijää. Potentiaalisia ehdokkaita löytyy useampiakin, mutta mikä nousee sinne korkeimmalle pallille – siitä päättää sitten kansakunnan toivomme.

Tässä vaiheessa allekirjoittaneen täytynnee pyörtää puheensa aikaisemmasta – ”ne pari muuta” Uniklubiin verrattua Suomen vientitoivoa kajastaa Kehältä läpi paikoitellen niin, että ennen kuin Suomen kieli alkaa soljua korvissa saattaa erehtyä kuunteltevansa aivan eri bändiä. Onko tämä sitten hyvä vai huono, ja onko se toisaalta ihmekään, mikäli esikuvina löytyy samoja bändejä. No, oli niin tai näin, se soundi joka korvaan osuu, on ilmeisen toimiva sapluuna.

Katja Kontio for smackthejack.net

Photo’s copyright by Lumbago records/Universal Music Oy, 2005