STOP THE PRESS!

Zarkus – Love Songs

zarkus1.Paljon 2.Love chase 3.Huudetaan 4.Sielu 5.Running 6.Älä sammuta 7.Honey 8.Fresh air 9.High flying 10.If they left us alone now
Arvio: 4,5/5

Zarkus? Mikä ihmeen Zarkus? Siinäpä oli ensimmäinen ajatukseni, kun sain Zarkuksen Love Tracks -albumin käsiini. Levyn kansitaidetta hetken ihailtuani vedin johtopäätöksen, että tämän täytyy olla nyt kieli poskessa tehtyä tavaraa, tai muussa tapauksessa meikäläistä nyt vedetään höplästä viisi-nolla. Levyn kuunneltuani olin jossakin määrin mykistynyt. Levyn aloittava raita on melkeinpä puhdasta suomipoppia, kun taas jälkimmäinen biisi, englanninkielinen Love Chase, toi enemmänkin mieleen enemmänkin jonkin 80-luvun tietokonepelin. Levyn yleissoundi on varsin koneellinen, ja jollakin kierolla tavalla erikoinen.

On suorastaan kunnioitettavaa, että näinkin toisaalta erikoiseen, vaikka sitten sitten kuitenkin aika tavalliseen kotimaiseen musiikkiin törmää näinä hevin ja suomihiphopin kulta-aikoina. vaikka kieli poskessa enimmän aikaa onkin, on sanottava, että Zarkuksen sanoitukset ovat nokkelimpia, mitä olen kotimaan rintamalla pitkään aikaan kuullut. Nimensä mukaisesti, suurin osa albumin teksteistä käsitteleekin sitä iänikuista rakkautta, mutta annettakoon näinkin härski klishee tässä tapauksessa anteeksi. Vaikka osa kappaleista onkin englannin-, ja osa suomenkielisiä, istuvat ne kuitenkin yhteen varsin mukavasti. Mittaa levyllä on vain 35 minuuttia ja rapiat päälle. Tämä lienee ihan fiksu veto, sillä levyssä riittää kyllä purtavaa. Zarkusta voi suositella ennakkoluulottomille ja huumorintajuisille musiikkidiggareille. Tämä levy ei ole vitsi, vaikka se suun hymyyn vetääkin.

Jarkko Rotstén for smackthejack.net

Photo’s copyright by Plastinka Records, 2005