STOP THE PRESS!

Eppu Normaali – Kahdeksas ihme – 20.vuotisjuhlapainos

EPUT KAHDEKSAS IHME1. Tien päällä taas 2. Voi kuinka me sinua kaivataan 3. Vuonna 85 4. Elämän tarkoitus 5. Kitara taivas ja tähdet 6. Tihkumme seksiä 7. Vihreän joen rannalla 8. Yöjuttu 9. Läpivalaistu + DVD (sis. keikkataltioinnin vuodelta 1985 ja ääniraidan biisistä ”Vihreän joen rannalla”)
Arvio: 3,5/5

Eppu Normaalin levy ”Kahdeksas ihme” julkaistiin ensimmäisen kerran elokuussa vuonna 1985. Se oli myös yhtyeen ensimmäinen levy, joka ylitti 100 000 kappaleen levymyynnin. Kahdenkymmenen vuoden aikana siitä on muodostunut melkoinen ”hittilevy”, sillä yli puolet levyn yhdeksästä kappaleesta on saanut runsaasti soittokertoja soittolistoja harjoittavilla radioasemilla. Nyt tästä levystä on julkastu juhlajulkaisu, joka sisältää myös dvd:n, jolla nähdään myös harvinainen konserttitaltiointi.

Vuonna 1984 julkaistu ”Rupisia riimejä karmeita tarinoita” -levy tarjosi esimakua siitä, mitä Eppujen levyiltä jatkussa voi odottaa, vaikka kokonaisuutena se jäi hieman epätasaiseksi. ”Kahdeksas ihme” oli se levy, joka täräytti jättipotin. Pantsen saundimaailma ja Martin hienot sanoitukset tulevat parhaiten esiin juuri tällä levyllä, josta muodostuikin Eppujen ns. tavaramerkki. Suurimmaksi ongelmaksi on muodostunut juuri nuo radioiden mielettömät soittokerrat, sillä varsinkin viisi ensimmäistä kappaletta on kulutettu eetterissä sen verran puhki, että kyllästymisaste on jo aikoja sitten ylitetty. Äänenlaadultaan levy on todella timanttia, sillä näin hyvältä tämä levy ei ole koskaan kuulostanut.

Levyn lisäksi mukana tulee myös dvd, jossa nähdään Tampereen työväen teatterilla syksyllä 1985 taltioitu konsertti, joka julkaistiin aikanaan VHS:nä nimellä ”Video, taivas ja tähdet”. Tätä julkaisua on ollut vaikea enää löytää, sillä siitä ei ainakaan omien tietojeni mukaan ole uusia painoksia tehty. Siksi tämä dvd-julkaisu onkin hyvin tervetullut. Tunnin mittaisella konserttitaltioinnilla kuullaan sekä ”Kahdeksas ihme” -levyn että aiempien levyjen tuotantoa. Kaverit ovat melkoisessa vireessä ja huumoria viljeltiin ja samanlainen huumori jatkui myös tuoreimmalla konserttitaltioinnilla ”Elävänä stadionilla”. Kuvalaatua on parannettu hieman, joten aivan VHS-tasoista se ei ole, mutta ääniraita 5.1:senä on todella hulppea ja antaa todella massiivisen konserttitunnelman.

Jukka L. Savolainen for smackthejack.net

Photo’s copyright by Poko Rekords, 2005