STOP THE PRESS!

Blue Note: A Story of Jazz – The Finest in Jazz since 1939

blue_noteCd1: Classic Notes 
1. Song For My Father – Horace Silver 2. Autumn Leaves – Cannonball Adderley feat. Miles Davis 3. Cantaloupe Island – Herbie Hancock 4. The Sidewinder – Lee Morgan 5. Midnight Blue – Kenny Burrell 6. My Funny Valentine – Chet Baker 7. Blue Train – John Coltrane 8. Moanin’ – Art Blakey & The Jazz Messengers 9. Back at the Chicken Shack’ – Jimmy Smith 10. Semptember Second’ – Michel Petrucciani

Cd2: Contemporary Notes 
1. Rose Rouge – St Germain 2. I Can’t Stop – Al Green 3. Don’t Know Why – Norah Jones 4. Feeling Of Jazz – Wynton Marsalis feat. Dianne Reeves 5. You’re My Everything – Anita Baker 6. Someday My Prince Will Come – Cassandra Wilson 7. Le Jardin d’hiver – Jacky Terrrasson 8. Pieces – Patricia Barber 9. Round Midnight – Stefano Di Battista 10. More Than This – Charlie Hunter feat. Norah Jones 11. In The Winelight – Kurt Elling 12. Garota de Ipanema – Eliane Elias 13. Earthlings – Pat Martino 14. Supernova 2 – Gonzalo Rubalcaba 15. Don’t Worry, Be Happy – Bobby McFerrin

Cd3: Modern Notes/Other Notes 
1. Cantaloop (Flip Fantasia) – Us3 2. Steppin’ Into Tomorrow – Madlib 3. Won’t You Open Up Your Senses – 4Hero/Horace Silver 4. Lemon – Troublemakers 5. Bending New Corners – Erik Truffaz 6. Silver – Marc Moulin 7. Kind Of Sunshine – Nicola Conte 8. Anonymous Skulls – Medeski Martin & Wood 9. Romantic – Soulive 10. Planet Rock – Jason Moran 11. Colors – Amos Lee 12. Don’t Explain – Angela McCluskey 13. Devil May Care – Raul Midon
Arvio: 4,5/5

Niin kovimmat rokkarit, kuin pahimmat teknopäätkin osaavat kysyttäessä nimetä vähintään yhden jazz-levy-yhtiön. Blue Note on ollut alan kuuminta kärkeä jo vuodesta 1939, eikä toista vastaavanlaista brändiä käytännössä ole. Blue Note on aina ollut tunnettu avoimuudestaan ja ennakkoluulottomuudestaan. “Mitä on jazz?” -kysymys on hyvin tulkinnan varainen ja riippuu hyvin paljon vastaajasta. Monelle aito jatsi on peräisin 30-40-luvulta ja kaikki sen jälkeen tehty on modernia hapatusta. Toisaalta taas nykypäivän konemusiikki on niin monipuolinen käsite, että myös siltä saralta löytyy myös Blue Noten profiiliin sopivaa tavaraa. Koska levy-yhtiön musiikillinen skaala on niinkin laaja ja toisaalta historia niin pitkä, olisi vaikeata mahduttaa kattavaa historiikkia yhdelle tai edes kahdelle cd-levylle. Vaikka A Story of Jazz -kokoelmalla on peräti kolme levyä, tuntuu silti siltä, että pintaa raapaistaan vain höyhenenkevyen aavistuksen verran.

Kokoelman olisi varmasti saanut täyteen pelkkiä ikivihreitä, mutta sille tielle ei onneksi olla kuitenkaan lähdetty, koska Blue Note on paljon muutakin. Joukossa on myös paljon kappaleita, joita sunnuntaikuuntelija ei ole varmasti kuunaan kuullutkaan. Koska genrevalikoima on niin laaja, ei kokkarin kaikki kappaleet varmastikaan miellytä kaikkia. Harvemmin olen kuunnellut levyä, jonka aloittaa St Germainin muutaman vuoden takainen jazzhousehitti Rose Rouge ja lopettaa Bobby McFerrinin aina yhtä ylipositiivinen Don’t Worry Be Happy. Kokoelman koostajat ovat epätoivoisesti yrittäneet jaotella kappaleet edes jotenkin järkevästi kolmeen eri kokonaisuuteen. Ensimmäisellä levyllä tässä on onnistuttukin. Klassikot onkin helpompi niputtaa yhdelle levylle, mutta kaksi muuta levyä ovat suoraan sanottuna melkoisia sillisalaatteja. Musiikki on toki hyvää, mutta genrestä toiseen loikitaan semmoisella vauhdilla, että kuulijan on vaikea pysyä kelkassa. Itseäni esimerkiksi hieman kummastutti juuri tuon St Germainin sijoittaminen kakkoslevylle (Contemporary), vaikka kolmoslevyltä (Modern/Other) löytyy enemmän konemusiikkipuolen edustajia. Levy numero kolme onnistuikin palauttamaan hetkittäin jopa uskon jo vuosia paikallaan polkeneeseen konemusiikkiin. Löytyypä samaiselta levyltä myös poikkitaiteellisempiakin kappaleita, kuten esimerkiksi Jason Moranin freejazzihtava näkemys Africa Bambaataan Planet Rockista.

A Story of Jazz pitäisi sisällyttää peruskoulun musiikinopetukseen. Kokoelman “kaikille kaikkea” -tyyppisestä luonteesta johtuen sen kaikki kappaleet eivät varmastikaan miellytä kaikkia kuuntelijoita, mutta se antaa varsin kattavan ja pätevän yleiskuvan siitä, mitä jazz kaikessa monimuotoisuudessaan on parhaimmillaan. Kokoelman eheyden puolesta kokonaisuus on ehkä hitusen kiikkerä. Eri asia on, olisiko tällaista biisilistaa saanut ylipäätään mitenkään järkevämmin järjestykseen.

Jarkko Rotstén for smackthejack.net

Photo’s copyright by Capitol Music, 2005