STOP THE PRESS!

Red Hot Chili Peppers – Stadium Arcadium

red_hotCD1: 01. Dani California (Album Version) 02. Snow [Hey Oh] (Album Version) 03. Charlie (Album Version) 04. Stadium Arcadium (Album Version) 05. Hump de Bump (Album Version) 06. She’s Only 18 (Album Version) 07. Slow Cheetah (Album Version) 08. Torture Me (Album Version) 09. Strip My Mind (Album Version) 10. Especially In Michigan (Album Version) 11. Warlocks (Album Version) 12. C’mon Girl (Album Version) 13. Wet Sand (Album Version) 14. Hey (Album Version)

CD2: 01. Desecration Smile (Album Version) 02. Tell Me Baby (Album Version) 03. Hard To Concentrate (Album Version) 04. 21st Century (Album Version) 05. She Looks To Me (Album Version) 06. Readymade (Album Version) 07. If (Album Version) 08. Make You Feel Better (Album Version) 09. Animal Bar (Album Version) 10. So Much I (Album Version) 11. Storm In A Teacup (Album Version) 12. We Believe (Album Version) 13. Turn It Again (Album Version) 14. Death Of A Martian (Album Version)
Arvio: 2,5/5

Red Hot Chili Peppers on jo pitkään kuulunut henkilökohtaiselle ”sittemmin vahvasti yliarvostettujen bändien listalleni”. Uransa alkupuolella muutamia varsin tykkejäkin albumeita synnyttäneen bändin musiikillinen anti ja energia on sittemmin latistunut pahemman kerran. Jostakin kumman syystä bändi kuitenkin lienee nyt menestyneempi ja tunnetumpi kuin koskaan. Ilmeisesti yhtyeen nykyinen fanikunta tykkää kauheasti tällaisesta tylsästä, hajuttomasta, mauttomasta ja täydellisen yllätyksettömästä neljän soinnun rokkiräimeestä. En sitä sano, että RHCP olisi nykyään kuitenkaan aivan ala-arvoinen bändi, koska tälläkin levyllä on ehdottomasti hetkensä. Aikamoinen rimanalitushan se olisi, jos tuplalevyn peräti 28 biisin joukossa ei yhtäkään kelvollista biisiä olisi. Albumi vain kuulostaa siltä, että bändin jäsenet ovat kilpaa keksineet simppeleitä riffejä, joita toistetaan sen nelisen minuuttia ja voilá, levyllinen kappaleita syntyy alta aikayksikön. Korjaan, kaksi levyllistä.

Stadium Arcadiumia on ehditty jo kovasti hehkuttaa varsin uskottavissakin medioissa, mutta kieltäydyn kehumasta tätä kokonaisuutta ihan vain kehumisen takia. Levyltä puuttuvat jopa ne radioiden ja MTV:n tykkäämät hittirenkutukset, joiden puhkisoittamiseen kukin voisi kyllästyä omalla tahollaan. Toisaalta levyllä ei myöskään kokeilla mitään uutta. Pientä silmäniskua vanhan tsilipippurin ystäville kuitenkin tarjoillaan Storm In a Teacup -kappaleen voimin, josta voi löytää jopa bändille joskus aikoinaan ominaisen funkin piirteitä. Mielestäni tuplalevy on melkoisen erikoinen ratkaisu. Jos kokkarin vähänkään paremmat biisit olisivat koottu yhdeksi kokonaisuudeksi, ja kehnommat raidat olisi tiputettu surutta pois sinkuntäytteiksi, olisi tämä arvostelu ollut varmasti huomattavasti helläsanaisempi. Itse kuulun siihen koulukuntaan, joille 45 minuuttia on jokseenkin optimaalinen levyn kesto. Tällaisenaan kaksi tuntia enimmäkseen mitäänsanomatonta rämpytystä on yksinkertaisesti aivan liikaa minun herkälle psyykelleni. Minne katosivat tunne, energia ja hyvä henki?

Jarkko Rotstén for smackthejack.net

Photo’s copyright by Warner Bros Records Inc, 2006