STOP THE PRESS!

The Beach Boys – Pet Sounds 40th Anniversary

beach_boysCD1- In original mono: 1.Wouldn´t it be nice 2.You still believe in me 3.That´s not me 4.Don´t talk (put your head on my shoulder) 5.I´m waiting for the day 6.Let´s go away for awhile 7.Sloop John B 8.God only knows 9.I know there´s an answer 10.Here today 11.I just wasn´t made for these times 12.Pet sounds 13.Caroline no 14. Bonustrack: Hang on to your ego 15.-27: Koko levy stereona

Dvd: Making of Pet Sounds (uusi versio), Pet stories (uusi versio, materiaalina Brian Wilson presents: Pet Sounds live in London 2003), Rhythm on life: Sir George Martin ja Brian Wilson studiossa, alkuperäiset promofilmit vuodelta 1966: Good vibrations, Sloop John B, Pet Sounds, valokuvagalleria, Albumiversio Hi-Res 96 kHz/24 bit PCM Stereo, Dolby Digital 5.1 surround, Hang on to your ego: Hi-Res 96 kHz/24 bit PCM mono.
Arvio: 4,5/5

1960-luvun loppupuolella julkaistiin enemmän hyvää musiikkia kuin moneen muuhun ajanjaksoon yhteensä. Useampikin klassikon asemaan nostettu levy on tehty tuolloin. Yksi näistä paljon hehkutetuista levyistä on the Beach Boysin Pet Sounds, joka sai inspiraationsa Beatlesien Rubber Soulista ja vastavuoroisesti julkaisunsa jälkeen toimi innoittajana Sgt Peppers Lonely Hearts Club Bandille. Ei ollenkaan hullumpi saavutus tuolloin 23-vuotiaalta Brian Wilsonilta, joka patisti loput Rantapojat kiertueelle jäädäkseen itse studioon luomaan uutta levyä. Hän kutsui mukaansa bändin ulkopuolisen sanoittajan Tony Asherin, ja valmista alkoi syntymään nopeasti. Lopputuloksena syntyi levy, joka oli tuohon aikaan soundillisesti jotain aivan uutta (pitää muistaa että tuolloin tekniikka ei ollut yhtä kehittynyttä kuin nykyään). Myöskin levyn rakenne oli enemmänkin yksi yhtenäinen kokonaisuus kuin vain jono peräkkäin aseteltuja lauluja. Siinäkin oli monella sulateltavaa siihen aikaan. Nyt levystä on julkaistu uusi painos 40-vuotisen taipaleensa kunniaksi.

Pet Sounds on uusi itselleni uusi tuttavuus (lukuun ottamatta God only knowsia). Sen sijaan olin kuullut ja lukenut siitä senkin edestä. Katsoopa sitten mitä tahansa listaa maailman parhaista levyistä, nimi Pet Sounds kummittelee siellä. Lukemattomat artistit, etunenässä sir Paul McCartney ovat levyn suuria faneja edelleen. Väistämättä herää uteliaisuus- miten loistava tämän levyn täytyykään olla, kun siitä edelleen niin paljon puhutaan?

Itselläni pohjatietona the Beach Boysista oli lähinnä heidän suuret hittinsä Surfin´USA ja California Girls. Pet Soundsia tehdessä surffilaudat kuitenkin heitettiin nurkkaan, ja tilalle tuli pohdiskelua (teini)rakkaudesta, ehkäpä aikuistumiskivuistakin. Lisäksi levylle kutsuttiin soittamaan niin ikään ulkopuoliset muusikot, Brian Wilsonin ihaileman Phil Spectorin luottomiehet. Tutunkuuloiset laulustemmat ja ”tatsi” ovat kuitenkin sen verran kuultavissa, että ummikkokin voi arvata mistä bändistä on kyse, mikäli on kuullut noita aiemmin mainittuja kappaleita.

Levyä useamman kerran kuunneltuani ymmärrän hyvin, miksi levyä arvostetaan niin paljon. Aloitusbiisi Wouldn´t it be nice kaikessa kauniissa naiiviudessaan ja armottomassa mukaansatempaavuudessaan on todella tykkiä tavaraa, joka ei anna rauhaa pään sisällä sen jälkeen kun sen on kerran kuullut. Toinen levyn suuri helmi on itseoikeutetusti God only knows, jota edelleen kuulee silloin tällöin radiossa soitettavan. Jostain syystä se kuulostaa näin kontekstiin sijoitettuna paljon paremmalta kuin sinällään radiossa kuultuna. Vaikka nämä kaksi kappaletta pomppaavat jo ensimmäisen kuuntelukerran aikana korvaan, on Pet Sounds täynnä pieniä helmiä. Useampi kuuntelukerta tarvitaan ehdottomasti, jotta levy pääsee oikeuksiinsa. Bonusdokumentissa Brian Wilson toteaakin, että se pitäisi kuunnella kuulokkeiden kautta ja pimeässä. Ehkäpä herra tekijänä tietää mistä puhuu.

Levyn mukana tulee dvd, josta löytyy muun muassa making of Pet Sounds, ja tekijöiden haastatteluita. Mielenkiintoinen kohtaus on Beatlesien tuottajan, George Martinin ja Brian Wilsonin juttutuokio studiossa, God only knowsin äärellä. Lisäksi iloa tuottavat vuonna 1966 tehdyt promofilmit, jotka ovat hyvin merkillisiä (ja niin hyvin tuota aikakautta kuvaavia). Osa materiaaleista on julkaistu aiemmin the Pet Sound Sessions- dokumentissa ja the Pet Sounds Sessions box setissä.

Kaikenkaikkiaan tämä on oikein hyvä lisä levyhyllyyn, vaikkakin en sitä voisi klassikoiden viereen vielä nostaa. Siihen tarvittaisiin vielä pidempi suhde minun ja Pet Soundsin välillä. Mutta se ei ole suinkaan mahdotonta. Toki monet sanoituksista kuulostavat kovinkin naiiveilta, ja jos Beach Boysin tavaramerkiksi muodostunut stemmalaulu kimeine vokalisteineen ei uppoa surffibiiseissä, se tuskin uppoaa tässäkään. Suosittelen silti ainakin tutustumista tähän levyyn, jo melkeinpä yleissivistyksen kannalta, eritoten jos kiinnostusta löytyy yleensäkin 1960-luvun musiikkiin ja musiikin kehityksen historiaan.

Katja Kontio for smackthejack.net

Photo´s copyright by Capitol Records, 2006