STOP THE PRESS!

Aarne Tenkanen & Tempuntekijät – Viimeinen ratikkamatka

aarne_tenkanen_cd1.Rockabilly-Raija 2.Monica-humppa 3.Viimeinen ratikkamatka 4.Täältä tulee Tenkanen 5.Grabbispäivä 6.Makuuhuoneen masurkka 7.Posliini-Kati 8.Rakkauden Jerry Cotton 9.Kalastus-valssi 10.Näillä korteilla mennään
Arvio: 4/5

Helsingin liikennelaitoksen elävä mannekiini, Töölön sonni ja Kurvin Karreeras Aarne Tenkanen palaa kuuden vuoden hiljaiselon jälkeen uudella äänitteellä Viimeinen ratikkamatka. Tämä mörisijähän oli Gösta Sundqvistin radiosketseistä ihan oikeaksi, vaikkakaan ei ehkä niin kovin vakavamieliseksi, artistiksi ja kurkkutulkitsijaksi noussut hahmo, jonka keikkasuosio on koko ajan ollut tasaisen hurjaa. Miehen musiikillisesta tuotannosta on tähän saakka 95-prosenttisesti vastannut Sundqvist. Miten käy raitiovaunuromantikon nyt omillaan kun Gösta on lähtenyt tomuksi tuuleen?

Levy jättää kovin ristiriitaisen vaikutelman ja suoranaisen asennoitumisongelman. Periaatteessahan jokaikinen kappale sujahtaa täysin vaivattomasti Tenkasen repertuaariin mutta tarkemmin ajateltuna eroa aikaisempiin on erityisesti sanoituspuolella aika paljonkin. Nyt Taisto Piipponen- nimimerkin laatimat lyriikat ovat teknisesti ontuvia vaikka tavoittavatkin sisältönsä puolesta sen kaljankostean ja ilolihanpinkeän tunnelman, jossa iso-Arska Tempuntekijöineen on ollut kotonaan jo yli vuosikymmenen ajan. Nyt sen huomaa, miten tärkeä osa Tenkasen menetyksessä on ollut Göstan piiloirstailla riimittelyillä, joissa asioita kierretään, verhoillaan ja romantisoidaan. Aarne vuonna 4 jälkeen Sundqvistin on jossain määrin vulgäärimpi, tökerömpi ja vähemmän sulava. Tenkanen on kuin Cyrano de Bergerac, jolta on lähtenyt puskassa kökkivä sijaissanelija lätkimään ja omin voimin vokotteluyrityksistä tulee hieman sinnepäin. Tämä ei poista sitä asiaa, että Viimeisen ratikkamatkan kappaleet ovat oikein hyviä ja välillä peräti hämmästyttävässä määrin Göstamaisia. Levyn materiaali on hieman kuin Gödea huonoimmillaan eikä se nyt välttämättä ole kovin vähän se.

Tenkasmaiseen tapaan tyylejä on taas laidasta laitaan. Aarnehan on aina tarkka siitä, että levyllä kuuluu aina valssia ja humppaa ja näiden lisäksi mukana on masurkkaa, rokettirollia, perusfoxi-iskelmää ja konepoppia. Viimeksimainittua edustaa Posliini-Kati ja se kiilaa selkeästi levyn parhaimmistoon yhdessä Näillä korteilla mennään- renttuilun ja nimibiisin kanssa. Viimeinen ratikkamatka-kappale on sanoitustensa puolesta helmi: Voinpa arvata, ketä Arska kaihoilee, kun kertoo pilvien päältä ystävänsä tarkkailevan…Täältä tulee Tenkanen saa tuekseen aidot ja oikeat Leavings-pillit ja on muutenkin kappaleista lähinnä Leevien tuotantoa, tästä ilmeisesti kiitos kuuluu mukana häärineille Leavings-miehille Rife Paanaselle ja Niklas Nylundille. Tenkas-kappaleessa on myös levyn hauskin pätkä, kun Tenksu väittää tekevänsä vuodessa yli 200 keikkaa! Miehen harvahkon keikkatahdin tuntien aikamoinen väite. Tempuntekijät on tapansa mukaan vetreässä vedossa ja montaa kappaletta värittävät mukavat enkelikuorot, jotka antavat tahallisen kornia vastapainoa Tenkasen miehekkäälle ulosannille. Aarnen itsensä lauluääni taas tuntuu olevan hieman muuttunut kirkkaampaan suuntaan. Sinälläänhän Tenkasen ”laulamisesta” ei montaa sanaa voi sanoa mutta huumoriahan tämä on aina ollut ja toimiihan tuo edelleen hauskasti. Ihmetyttää vaan, mistä moinen örinä kumpuaa ja miten kummassa kurkku kestää.

Kuka on Taisto Piipponen? Tai muutamaan sanoitukseen osallistunut Aatos Jalo? Netissä pyörineet huhut ovat väittäneet nimimerkin taakse kätkeytyvän niin Heikki Salon kuin Vexi Salmenkin mutta itse tohdin epäillä. Todennäköisin vaihtoehto on Aarne itse eli siis Kaide Järvinen, joka vuosia Göstan tuotannon parissa riekuttuaan on ammentanut itseensä taidon tehdä lähes-kuuloisia Sundqvist-pastisseja. Mielenkiintoinen detalji on, että Gösta teki 80-luvulla radio-ohjelmaansa salanimellä Tuomo Piipponen. Sattumaa vai harkittu ratkaisu?

Luulenpa, että Tenkasen tuotantoon vähemmän perehtyneet eivät edes huomaa jonkin muuttuneen. Onhan tämä jonkinlainen uroteko: Jatkaa erään suomirockin jättiläisen luomaa ilmiötä täysin, tai ainakin lähes täysin, uskottavan kuuloisesti. Vaikka kaikki on melkein kohdallaan, niin silti yksikään kappale ei jää mieleen soimaan, toisin kuin vaikkapa edellisen studiolevyn Tenhon ensimmäisen kuuntelun jälkeen. Eläköön siis se pieni ero.

Renek for Smackthejack.net

Photos copyright by Megamania / Johanna Kustannus 2007