STOP THE PRESS!

Limonadi elohopea – Taskuelokuvia 94 – 04

limonadi_elohopea1. Neiti Nahkahansikas 2. Katkeran rauhallinen 3. Liekkimaja 4. Mene Laurin luo 5. Istutin sulle puun 6. Laavaa 7. Magenta 8. Ollaan kaheleita 9. Olet nakertanut minut loppuun 10. Taas mua pohjaan 11. Linnut 12. Potkin maassa makaavaa 13. Pahat housut 14. Siskoni artisokansydän 15. Lumi ei peitä jälkiä 16. Tupakkapäivä 17. Kerrankin samassa kaupungissa 18. Sammakonkutua
Arvio: 4/5

Olin tuossa päälle kymmenen vuotta sitten valmis lyömään vetoa siitä, että CMX:n ja YUP:n vanavedessä marginaalista syvien rivien isoon tajuntaan ponkaisee Limonadi Elohopea. Jotain yhteistähän näillä kolmella nyrjörokin edustajaorkesterilla tuntui olevan. No, syistä jotka ovat jääneet käsittämättömiksi, Limonadi ei sitten isosti konsaan breikannutkaan. Nyt Pokon kokoama Taskuelokuvia osoittaa miksi tai mistä huolimatta.

Limonadi Elohopea hajosi kolmisen vuotta sitten terveys- ja turhautuneisuussyistä, joten on mainio teko, että viimeinkin tämä kappaleparhaimmisto saadaan yksiin kansiin, semminkin kun yhtye tekee muutaman muistelokeikankin helmikuun lopulla. LE:hän teki päällisin puolin normaalia, hyvinsoitettua suomirokkia, josta kuitenkin pöyhimällä pintaa syvemmältä löytyi melkoisen absurdeja aineksia. Yhtyeen korviinpistävin oudoke ovat tietysti Tero-Petri Suovasen lyriikat. Nämä arjen kummalliset tarinat muodostavat sellaisen kokonaisuuden, että välillä ihan oikeasti pistää pohdituttamaan, onko Suovanen täysi taukki vaiko neroista suurin. On hienoa tehdä musiikkia, jossa tasapainoillaan näiden kahden rajamailla. Sama pätee sävellyksiin, jotka nekin ovat pääosin saman miehen käsialaa. Ne ovat epärytmikkäitä mutta upeita, nyrjähtäneitä mutta täynnä hittipotentiaalia. Kaikkea tätä voi olla samassa kappaleessa. Juuri kun luulee, että kappaleita olisi sittenkin voinut pohtia hieman pidemmälle, tuleekin jalat alta vievä koukku. Miten kummassa tehdään kappaleita, joissa on klassinen popkierto onnistumatta silti kuulostamaan hittipopilta?

Limonadi elohopea on vino sekoitus poppia, rockia ja iskelmää ja itse asiassa viimemainitusta löytyy aineksia yllättävänkin paljon. Ehkä juuri tietynlainen harhailevuus on ollut suurelle yleisölle liian outoa. LE on myös sangen kepeää ja pinnaltaan valoisaa vaikkapa edellä mainittuihin kolmikirjaimisiin yhtyeisiin verrattuna. Suovasen laulusoundi on hauskan kuuloinen eikä ikinä voi tietää, onko mies tosissaan vai ei. Erityisesti hevilaulu Magentassa on mahtavaa tavaraa. Mies osaa sanoittamisen perussäännöt mutta rikkoo niitä seuraavassa hetkessä kammottavan pahasti ja välillä niin laulu, soitto kuin miksauskin menee epärytmissä tai muuten vaan päin punaista. Kyseessä lienee huumoria, joka ei ihan kaikille auenne. Vai ovatko ne sittenkin tosissaan?

Limonadi Elohopea on kuin lävistetty ministeri tai Nerudaa siteeraava jenginuori. Konsaan ei voi tietää minkälaista kamaa sieltä seuraavaksi syydetään. Kappaleet ovat parhaimmillaan klassikkoja, kuten tyrmistyttävän upea Liekkimaja tai Ollaan kaheleita. Neiti nahkahansikas on itsestään selvä avausraita mutta niin tunnetuin kappale kuin onkin, ei yllä lähellekään orkesterin parhaita biisejä. Hauska Laavaa tai yllättävän perusrokin tuntuinen Pahat housut kikkailevat itsensä sydämiin. Ironisesti laulettu Mene Laurin luo naurattaa aina ja mullan alta kajautettu Olet musertanut minut loppuun on säröisine kosketinriffeineen merkkitapaus. Linnut taas on aivan kammottava kajahdus mutta silti niin vetovoimainen.

Vaikka meno ja hymy välillä tahtookin hyytyä, niin kyllä silti selkeästi useampi ihminen ansaitsisi kuulla tätä. Mikään muu yhtye ei voisi laulaa ”Mun ei tarvii olla erikoinen” ja tehdä sitten päinvastoin kuin opettaa. Hillitöntä, sanon. Kokoelman puutteena voisin pitää kunnollisen historiikin puuttumista, nyt kansilehtinen on vain ohut lärpäkkä, pettymys kyllä. Hyvää urheilumieltä olisi osoittanut myös Tahdotko mut tosiaan- coverin levylle painaminen.

Mutta hei Tero-Petri! Missä olet? Tule takaisin ja hilaa joukkiosi lauteille. Tätä tarvittaisiin vielä.

Renek for Smackthejack.net

Photos copyright by Emi / Poko records, 2007