STOP THE PRESS!

Kokoelma – We All Love Ennio Morricone

morricone1. I Knew I Loved You – Dion, Celine 2. Good The Bad And The Ugly – Jones, Quincy & Herbie Hancock 3. Once Upon A Time In The West – Springsteen, Bruce 4. Conradiana – Bocelli, Andrea 5. Ecstasy Of Gold – Metallica 6. Malena – Ma, Yo-Yo 7. Come Sail Away – Fleming, Renee 8. Gabriel’s Oboe – Morricone, Ennio 9. Conmigo – Mercury, Daniela & Eumir Deodato 10. La Luz Prodigiosa – Pontes, Dulce 11. Love Affair – Botti, Chris 12. Je Changerais D’Avis – Vanessa & The O’s 13. Lost Boys Calling – Waters, Roger 14. Tropical Variation – Morricone, Ennio 15. Could Heaven Be – Graves, Denyce 16. Addio Monti – Hakase, Taro 17. Cinema Paradiso – Morricone, Ennio
Arvio: 4,5/5

Monille nimi Ennio Morricone tuo mieleen Sergio Leonen 60-luvun spagettiwesternit, kuten Hyvät pahat ja rumat (1968), Huuliharppukostaja (1968) tai vaikkapa Vain muutaman dollarin tähden (1965). Mestarin repertuaariin kuuluu kuitenkin myös lukuisa määrä uudempiakin elokuvia, joista nimekkäimpinä mainittakoon vaikkapa Lahjomattomat (1987), U-Käännös helvettiin (1998) ja Kill Bill vol.2 (2004). Tämä kuuluisa italialaissäveltäjä palkittiin vastikään elämäntyöstään vihdoinkin Oscarillakin – ehdolla maestro on ollut peräti viisi kertaa.

We all love Ennio Morricone -kokoelmalle on koottu maailman tähtikaartin tulkintoja miehen tuotannosta. Artistijoukkio onkin varsin värikästä sorttia – aina Metallican (The exctacy of gold) rajummasta hevimätöstä Andrea Bocellin (Conradiana) kautta Celine Dionin (I knew I loved you) mielipiteitä herättävään kieku…. krhm, koskettavan herkkään lauluun. Ehkäpä Morriconen uskomattomasta sävellystaidosta kertookin juuri se, että vaikka hänen kappaleitaan esittäisi Matti ja Teppo, kuulostaisi lopputulos silti mitä mainioimmalta (kaikki kunnia Matille ja Tepolle).

Albumin ilman muuta grooveimman biisin pystin vetävät kotiin Quincy Jones ja Herbie Hancock The good the bad and the ugly -versiollaan. Toisaalta kovin kauas eivät myöskään jää Daniela Mercury ja Eumir Deodatokaan kappaleella Conmigo. Ehkä hitusen yllättävämmän version on tehnyt Bruce Springsteen Once upon a time in the Westistä. Jenkkirock on tästä kaukana, eikä miehen raspista lauluakaan kuulla – kitaraa sen sijaan kyllä, ja sitäkin yllättävän vähän. Eivätkä tältä albumilta yllättäjät kesken lopu. Myös Pink Floydin entinen känkkäränkkä-basisti Roger Waters on päästetty ääneen, Edward Van Halenin kitaroidessa taustalla.

Ei siis kannata antaa kokoelman hieman halvan näköisen kannen hämätä, sillä tämä albumi on ilman muuta hankkimisen arvoinen, mikäli visuaalinen, filmaattinen ja ennen kaikkea erittäin korkeatasoinen elokuvamusiikki on sydäntä lähellä. Vaikka osa artisteistakin saattaa jotakuta hieman arveluttaa, kannattaa epäluulot heittää suosiolla romukoppaan ja kopata levy kaupasta hyllyynsä.

Jarkko Rotstén for smackthejack.net

Photo’s copyright by Ars Latina, 2007