STOP THE PRESS!

Habakuk – Ikkuna taivaisiin

habakuk1.Haaksirikkoinen 2.Poikaparka 3.Punaisia pisaroita 4.Silmäterä 5.Ihmeiden aika 6.Ikkuna taivaisiin 7.Maailmanrauhan puolesta 8.Anteeksiantava mieli 9.Kaunein 10.Suomalainen sisu 11.Tuulten valtakunta 12.Lumen alla
Arvio: 2,5/5

Mikä kumma on Habakuk? Mistään mitään tietämättä asetin levyn soittimeen ja odotin jonkinlaista melodista suomirokkia. No, sitä periaatteessa tulikin mutta tietyillä mausteilla. Herra Jumala sentään…

Habakuk on ollut kasassa jo vajaa kymmenen vuotta ja ehtinyt kolmanteen pitkäsoittoonsa. Taskussa on myös mm. Gospelin Suomenmestaruus. Mielenkiintoista on tämä arvostelijan duuni, aina sitä oppii uutta myös erinäisistä maassamme järjestettävistä skaboista. Allekirjoittanut on sen verran syntinen pakana, että jo sanan ’gospel’ kuuleminen pistää hikeä pukkaamaan pintaan, kerrottakoon se tässä vaiheessa. Silti esimerkiksi Bass’n’Helenin uusin levy toimi mielestäni hienosti, onhan siinä suurin julistushihhulointi piilotettu ovelasti sanahelinän alle. Habakuk ei aivan pysty samaan vaan sortuu muutamia kertoja suorapuheiseen vakaumuksen tyrkyttämiseen. Muutenkin lyriikat ovat melkoista diipadaapaa niin teknisesti kuin sisällöltäänkin. Ainoastaan Maailmanrauhan puolesta saa peräti höristämään korvia: Oikeasti tanakka teksti. Lisää tuota.

Jokohan voitaisiin unohtaa tekstipuoli ja keskittyä muuhun Ikkuna taivaisiin- levyn antiin? Jo. Habakukin ongelma on persoonattomuus. Kappaleet eivät tunnu jäävän tajuntaan, eivät sitten edes nuijalla hakattuna. On epäreilua verrata muihin mutta jo tässä tilanteessa on pakko, koska edellä mainitun B’n’H:n varjo tuntuu olevan aivan liian suuri Habakukin pyristeltäväksi. Toisaalta yhtye operoi musiikillisesti myös samoilla taajuuksilla Sadetanssin kanssa ja sekin on epäreilu ottelu. Habakukin melodiat eivät vain kanna ja Miska Tenkasen laulusuoritukset ovat jokseenkin värittömiä. Yleensä olen ärsyyntynyt siitä, että gospelissa mainiot melodiat pilataan Jumala-hapatus-lyriikoilla mutta Habakukilla ei ole tarpeeksi hyviä sävelmiä edes moiseen.

Habakukin pojat osaavat soittaa, sen kuulee. Levyltä huokuu rennon rauhallinen mutta silti kokeneen ammattitaitoinen ote, joka viileimmillään kaikuu hienonkuuloisina stemmalauluina vaikkapa avausraita Haaksirikkoisessa. Se, että uskoo asiaansa ja tietää tarkalleen mitä tekee ei tietenkään ole huono juttu. Tässä vaan mennään liian varman päälle peruspopin kiemuroissa vaikka mukaan on toki ympätty väriä tuomaan myös viuluja ja saksofoneja. Ne ovat aina paikallaan mutta nyt vaan on sillä tavalla, että niiden mukanaoloa ei jostain syystä aina edes noteeraa! Kappaleet eivät yksinkertaisesti ole tarpeeksi hyviä noustakseen hiteiksi muualla kuin yläasteen uskontotunneilla. Joista muuten sangen moni kappale jostain syystä takaumia mieleen tuokin.

Levy velttoontuu loppua kohti ja sekin on yksi syy siihen että siitä jää mitäänsanomaton olo. Alussa vielä esimerkiksi Punaisia pisaroita on rytminvaihteluineen sangen kuunneltava pala ja Ihmeiden ajan rankempi menokin toimii. Mutta viimeisistä viidestä kappaleesta ei jää makusteltavaksi edes yksityiskohtia. Mainittava on vielä Silmäterä, joka kaikessa kuustosmaisuudessaan olisi aivan täysin uskottava Mikonkin suuhun.

Mitä Habakukin pitäisi tehdä toisin? En osaa sanoa ja mahtaako aatteillani ollakaan väliä. Tuskin yhtye itseäni tavoittaa kuulijakuntaansa jatkossakaan. Mahdottoman sympaattisilta jullikoilta nämä kyllä vaikuttavat, joten eihän heille voi muuta toivoa kuin keep on rockin ja jatkoa valitsemallanne ladulla.

Renek for Smackthejack.net

Photos copyright by Prisma-musiikki, 2007