STOP THE PRESS!

Transkaakko – Sato

transkaakko1.Harmas valo 2.Luota minuun 3.Kesy ja irtikin 4.En ennen ollut tällainen 5.Yö on leveä 6.Toisia ihmisiä 7.Päivät senkun kaatuu 8.Romanssin teitä 9.Aarnihauta 10.Paahtaa ja kipinöi 11.Suudelma 12.Kehtolaulun keinunta 13.Siilot
Arvio: 3/5

Oletteko viime aikoina bonganneet montakin kevyen musiikin yhtyettä, joiden vakituiseen instrumenttikavalkadiin kuuluvat mm. sähköbaglama sekä oboe? No turkulaislähtöinen Transkaakko on sellainen. Jo parikymmentä vuotta eri kokoonpanoilla ja nimillä erilaista rytmimusiikkia jyrännyt yhtye on nyt saanut aikaan uuden levyn. Sato taitaa olla yhtyeen kolmas varsinainen pitkäsoitto.

Kummaa kamaa, ei voi muuta sanoa. Heti aluksi välähtää ajatus Alamaailman Vasaroista mieleen mutta onhan tässä myös Ultra Brata, Hehkumoa, Maritta Kuulaa ja montaa sorttia folkkia. Kaikki tämä on survottu ja niputettu omaan Transkaakko-tyyliin. Mutta helpolla ei yhtye päästä, totisesti. Heti avauskappale Harmas valo saa kysymysmerkin muotoisia ajatuksia heräilemään. Kappale nimittäin hetkittäin vyöryy melko raskaastikin eteenpäin ja orkestraatio on muuten senkaltainen, että sitä ei suomalainen peruskorva ole tottunut kuuntelemaan. Ylipäätään levyyn tottuminen vie aikaa mutta kyllä sieltä hienoja musiikillisia nyansseja ja yksityiskohtia löytyy. Ällistyttävää on se, että miten yhtye onnistuu välillä kuulostamaan raskaalta mutta ajoittain taas buzukit ja muut ei-niin-yleiset soitantohärvelit tuovat kerrassaan höveliä keveyttä poljentoon.

Neljännen kappaleen kohdalla, kun sovitukset ovat olleet hieman kaavamaisia koko avauslevyn, sitä alkaa jo turtua mutta onneksi Yö on Leveä tulee hiturina hidastamaan tahtia sopivan saumaan. Kappale on niin kaunis ja kuulas, että aistit saavat lepoa ja sitten jaksaa taas jatkaa musiikillista ihmematkaa. Toisia Ihmisiä on jymäköine bassorumpuineen maaninen ja hullu ja täten eniten heviä koko levyllä. Romanssin Teitä taitaisi sopia tangoaskeliin ja Suudelman sanoma tulee ainakin kristallinkirkkaaksi. Viimeksimainittu kappale on eteerinen ja sen rytmikulku hieman erikoinen, mikä tekee siitä hyvin toimivan viisun mutta todellinen helmi on Aarnihauta. Sen villi alku, irlantilaisripaus ja suorastaan psykoottinen poljento sekä aivan erityisesti erittäin loistavan kuuloinen riffi tekevät siitä kappaleen, jonka haluaa kuulla pian uudestaan sen päättymisen jälkeen. Pelkästään tämän takia kannatti tämäkin levy toki tuottaa mutta ikävä kyllä muita yhtä hyviä vuorenhuippuja ei sekaan tahdo oikein mahtua.

Sato on pitkä levy ja kerralla kuunneltavaksi aika pakkaus. Urakkaa tosin helpottaa Daniela Fogelholmin mukava ja peräti sympaattinen laulu, johon ei työläänny vaan joka päinvastoin on kuin pelastusrengas kuulijan upotessa outoon musiikkimattoon. Fogelholm ei elvistele eikä fraseeraa vaan laulaa kivasti. Sävellyksiin Transkaakko kaipaisi ehkä aavistuksen enemmän jytinää, sillä nyt ei mieleen oikein jää paljon mitään ja liian moni kappale on kuitattavissa olankohautuksella, jos ei lasketa mukaan herkullisia ja järjestään paksuja sovituksia. Sanoituksetkin menevät korkeampana matematiikkana yli ja ohi aika monesti mutta kyllä Transkaakon luomasta lyriikkamaailmastakin mukavia helmiä löytyy, kun niihin perehtyy. Tuntuu vaan, että keskittymisen arvoista tavaraa on hieman liikaa. Siitä jää hieman levoton olo ja tunne, että yhtye pystyisi näillä resursseilla parempaankin.

Kyllä niin on, että Transkaakko kuokkii Suomen musiikkikentässä ihan omalla sarallaan. Onko se sitten ärsyttävää meteliä vai hienoa taidetta, sen saa jokainen päättää itse. Jos pystyy. Täytyypä vielä tarkistaa asia…

Renek for smackthejack.net

Photos copyright by Zerga / Milka Alanen, 2007