STOP THE PRESS!

Yö – Valtakunta

yo_valtakunta1.Valtakunta 2.Rakkautta vain? 3.Satukirjan sankari 4.Taikasanat 5.Onnellisten juoni 6.Yksinäiset 7.Uneeni et tulla saa 8.Deadline 9.Läksiäiset 10.Unohtaa 11.Saattajat 12.Hengissä
Arvio: 2/5

Yö on uudistunut ja tehnyt teknohevilevyn! Tässä vaiheessa heräsin ja päästin kissan pihalle. Jos olet elänyt viimeisinä vuosina ja sinulla on kuulevat korvat, olet kuullut Yötä sen verran, että tiedät jo täsmälleen mitä uusi Valtakunta-levy sisältää. Mahtipontista patetiaa, huikeita maalailuja ja nuotilleen mietittyjä sovitusratkaisuja. Mihin sitä kissa raidoistaan, aivan, mutta voi kun olisi levyn yleisilme ollut edes hitusen improvisoidumman oloinen. Yö alkaa kliinisyydessään muistuttaa jo sairaalaa ja puhkihioutuneisuudessaan viiden tähden vanerilevyä. Ikävä kyllä makukin alkaa olla samaa sarjaa. Onneksi edes muutama kumpu löytyy tasaiseen harmauteen.

Yö, tai lähinnä Jussi Hakulinen, räväyttää heti avausbiisissä ja nostaa toiveita korkealle. Nimibiisi Valtakunta on paitsi Hakulisen biisiksi aivan tuoreen kuuloinen, myös ehdottomasti bändisoitoltaan varsinainen yllätys. Olli Lindholmin laulu on joko esitetty tai miksattu sen verran alas, että sen kliseet eivät häiritse tai niitä ei tässä yksinkertaisesti ole ja tämä asia, mikä myöhemmin ilmenee, tekee kappaleesta levyn ehdottomasti kuunneltavimman raidan. Taustalauluja myöten kappale on mietitty mutta ei niin laskelmoitu kuin moni muu laulu. Melodian koukkukin on ihan toista maata kuin kenties missään aiemmassa Yö-kappaleessa. Valitettavasti loppulevy ei sitten tarjoakaan paljon muuta kuin itkua, hampaiden kiristystä ja suun levyisiä haukotuksia. Himmeitä valopilkkuja tarjoavat Jukin laulama ja Antti Kleemola väsäämä Deadline, joka edellämainituista asioista kenties johtuen ei kuulosta yhtään Yöltä vaan joltain lupaavalta nuorisobändiltä, ja lopetus Hengissä, joka taas on Timo Kiiskisen kynäilemä ja sopii irkkufolk- henkineen levylle kuin kanootti korkokenkään. Sinällään outo kappalevalinta on kuitenkin musiikillisesti hyvä vaikka sen gospeliin päin siftaava sanoitus vähän nyrpistyttääkin.

Aika moni bändi ja muu esiintyvä taiteilija tekee pitkällä urallaan samaa biisiä yhä uudestaan ja uudestaan mutta Yö on tehnyt asiasta jo taidetta. Härskein rimanalitus Valtakunnalla on Rakkaus on Lumivalk…ei kun siis Rakkautta Vain, joka on niin kopio ’eräästä’ edellämainitusta bändin hitistä että hiki pukkaa pintaan. Myös Satukirjan Sankari leipoo vanhaa pullaa, jossa mausteena on aimo annos Tapsa Rautavaaran Kulkuriveljeni Jania ja ties mitä muita klassikkoja. Ehkä bändin jäsenten kohtalaisen suuri vaihtuvuus kielii siitä, että ihan kaikkien mielestä samanlaisten värittömien ja hajuttomien levykokonaisuuksien tekeminen ei enää ole niin kivaa mutta kansahan syö Ollin ja kumppaneiden käsistä vaikka levylle miksattaisiin pelkkää piereskelyä. Oikeastaan Yön pitäisi olla sympaattinen mutta ei se pysty ainakaan minulle olemaan edes sitä, sillä tässä tuoksuu niin vahvasti raha ja laskukone, että viimeistään 10. kappaleen kohdalla suuhun nousee oksu. Ja kun kaikki ladataan vain radiosoittoa ja ärsyttämättömyyttä ajatellen niin kyllä siinä vaiheessa ollaan kaukana taiteen syvimmästä olemuksesta. Ja ajatella, että Yötäkin joskus tituleerattiin ’punk’-yhtyeeksi. Missä on punkhenki nyt, missä etukäteen paljon mainostettu monipuolisuus?

Mahtipontisuudesta kielivät paitsi levyn suomipopiksi hulppeat sovitukset, joissa Anssi Tikanmäkikin on ollut sinänsä ihan hyvänkuuloisia äänimaisemia luomassa, myös levyn kansi, joka hopeisine painokirjaimineen on jo vähän suuruudenhullun näköinen. Ja kun sisältökin on enemmän sopivaa taustamusiikkia kuin varsinaista taidenautintoa, niin ei tästä oikein hyvä heilu. Vaikka toki on sanottava, että ovathan sävellykset tavallaan ihan miellyttäviä mutta kun se niissä usein vikana onkin. Pauli Hanhiniemi pelastaa monessa kohtaa lyriikoillaan muuten pompöösiyteensä tukahtumaisillaan olevan kappaleen viljelemällä termejä, jotka jäävät mieleen, että ’ahaa, noinkin voi sanoa’. Vaikkapa ’joka sanaa kaipuu kaiuttaa’ on nokkela rivi ja tyypillistä Hanhiniemi-kikkailua. Sen sijaan Hakulisen Rakkautta Vain- kappaleeseen istuttama ’yksin vietän tämän perjantain’ kuulostaa joko A) kettuilulta B) härskiltä nuoleskelulta Eppujen klassikkoa Näin Kulutan Aikaa kohtaan. Häpeällinen ja korvaan koskeva riimi joka tapauksessa.

Tämähän myy platinaa mutta sanonpa silti, että liian vähillä ideoilla on saatu aikaan liian pitkä levy. Aamen.

Renek for smackthejack.net

Photos copyright by Emi / Poko Records