STOP THE PRESS!

The Prodigy – Invaders Must Die

progdigy1.Invaders must die 2.Omen 3.Thunder 4.Colours 5.Take me to the hospital 6.Warrior’s dance 7.Run with the wolves 8.Omen reprise 9.World’s on fire 10.Piranha 11.Stand up
Arvio: 4,5/5

Paljon on ehtinyt tapahtua The Prodigyn matkan varrella. 90-luvun alussa pojat olivat vielä niin kiltin näköistä ja hymyileväistä rave-nuorisoa, että! Jymymenestyksen saavuttaneen Experience-albumin jälkeen linjaa muutettiin astetta synkempään suuntaan ja Music for Jilted Generation-levyllä kuultiin jo säröisiä sähkökitaroita ja ote oli muutenkin asteen rokahtavampi, rave-juuria kuitenkaan unohtamatta. Monen, myös allekirjoittaneen mielestä kyseinen levykokonaisuus on edelleen The Prodigyn paras – ja samalla yksi konemusiikin historian merkittävimmistä julkaisuista. Fat of the Land-levyllä oli jo havaittavissa lievää haparointia ja tiedottomuutta siitä, mihin suuntaan bändi oli menossa. Vuonna 2004 julkaistu Always Outnumbered, Never Outgunned -lätty tuottikin sitten suurelle osalle faneista ison pettymyksen. Kyseinen lätty oli yhtyeen aivon, Liam Howletin soolotuotos, eikä sisältänyt kuin muutaman hyvän raidan.

Sana ’vihdoinkin’ pulpahti ensimmäisten joukossa mieleeni, kun kuuntelin yhtyeen tuoreinta albumia, Invaders Must Die. The Prodigy on löytänyt jälleen kultasuonensa. Invaders Must Dien hitaastilämpiävyydessä on jotakin tuttua. Itse aikoinaan vihasin Jiltediä, kunnes rakastuin siihen syvästi. Jos nyt ei aivan täydellinen kokonaisuus olekaan, sisältää Invaders pelottavan suuren määrän biisejä, jotka yksinkertaisesti härskillä toimivuudellaan vetävät kuulijan suun leveään hymyyn. Räkäisiä breakbiittejä ja uskomattomia bassolinjoja viljellään häikäilemättä ja taitaapa mukana olla vanhoja likaisia rave-samplejakin enemmän kuin aiemmilla Prodigy-lätyillä yhteensä. Mahtuu levylle toki muutama tyhjänpäiväisempi rallikin, kuten hitusen ärsyttävä Colours sekä kohtuullisen raivostuttavia laulusämplejä hyödyntävä Thunder. Nämäkin ovat tietysti hyvin pitkälti mielipidekysymyksiä. Omen Reprise on oikeastaan levyn ainoa ”biisi”, jonka olemassaoloa ihan oikeasti ihmettelen.

Vaikka biiseihin on haettu selvästi vaikutteita 90-luvun alun breakbeat-rave-teknosta, ei levyn soundimaailmaa silti voi erehtyä vahingossakaan luulemaan parikymmentä vuotta vanhaksi. Uutta ja vanhaa, teknoa, drum’n’bassia ja punkkia. Näistä emmeistä muodostuu roisin toimivaa ja niin tekijänsä kuuloista tavaraa, että tekijäpumpusta ei voi erehtyä. The Prodigy on palannut – vihdoinkin!

Jarkko Rotstén for smackthejack.net

Photo’s copyright by Take Me To The Hospital, 2009