STOP THE PRESS!

Paleface – Helsinki – Shangri-La

shangri_la1 Helsinki – Shangri-La 2 Talonomistaja 3 Merkit 4 Saapuu elokuun yö 5 Syntyny rellestää 6 Riisto Räppääjä 7 Leijonakypärät 8 Karavaani kulkee 9 Sammuva soihtu 10 Kalpeaakin kalpeempaa
Arvio: 4,5/5

Olisiko tässä vuoden kotimainen?

Miettisen Karri tunnetaan kolmesta englanniksi räpätystä soololevystään sekä vierailuista niin televisiossa kuin muiden levyilläkin. Onpa tämä englantilaisen filologian opiskelija suomentanut elokuviakin ja tehnyt yhtä ja toista tointa kulttuurin saralla. Suurimmaksi osaksi toki hänen tekemisensä ovat liittyneet hip hopiin mutta nyt kannattaa kaikkien avata suojauksensa ja antaa miehen uudelle Helsinki-ShangriLa levylle mahdollisuus. On nimittäin sillä lailla, että levyltä ei varsinaisia räp-kappaleita löydy kuin muutama, toki tyyli ja viitteet ovat hop-maailmasta mutta Kalpeanaama nyt flirttailee niin folkin, etnopopin kuin singer-songwriter- tyylisenkin tavaran kanssa. Eikä tässä vielä kaikki – tarkkaan kuuntelemalla levyltä löytää melkein kaikkea paitsi deathmetalia.

Tarkkaan levyä pitääkin kuunnella, sillä Helsinki-ShangriLa ei avaudu yhdellä istumalla. Ja sehän jos mikä on jo laadun merkki. Silti levyllä ei kikkailla kikkailun vuoksi vaan Pallella on oikeasti asiaa ja kyvyt tuoda sanoma esille. Levy nostattaa niskakarvoja ja halua kuunnella sitä uudestaan ja uudestaan. Miettisen taitavuus on käsittämätöntä. Jossain mies itsekin totesi, että hänen amerikaksi tempaisemansa materiaali on mennyt normaalikuulijalta (joihin lukeudun) suurimmaksi osaksi yli hilseen mutta nyt suomeksi sylkiessä sanoja ei pääse pakoon. Aamen. En tiedä kauanko mies on levyä kypsytellyt mutta vähempilahjainen jantteri ei tempaisisi tällaista tekstillistä ryöpytystä edes elämänsä aikana.

Levyn neljä ensimmäistä sinkkua ovat itse asiassa ne helpoimmin lähestyttävät: Talonomistaja, nimikappale Helsinki-ShangriLa ja hirvittävän tarttuvalla melodialla varustettu Saapuu Elokuun Yö edustavat puoli-pottumaista ja semi-piilotettua yhteiskuntapohdintaa sekä näyttävät osittain myös miten tusinaräppärienkin harjoittama omakehuräpäytys kannattaa tehdä tyylikkäästi. Syntyny Rellestää on toki jo kulttiklassikko mutta tietyissä piireissä ilmeisen väärin ymmärretty, mikä on samalla aikaa jotenkin hilpeää ja äärimmäisen surullista. Loppu levystä onkin niin tymäkkää tarinointia, että kompaktilevyn joutuu asettelemaan kasettiin kerran jos toisenkin, jotta kaikki menee daijuun – eikä mene muuten siltikään. Eritoten Sammuva Soihtu vierailijoineen on ylivertaisen komea suoritus. Itse en ole koskaan diggaillut Davosta mutta nyt mies sulautuu hienosti osaksi Palefacen flowta ja rytmiikkaa. Wimmen ja Tapani Rinteen olisi voinut miksata kappaleessa enemmänkin pintaan, tuntuu jopa että heidän fiittauksensa menee vähän hukkaan.

Levyn päättää yksi Juicen viimeisistä käännöstöistä, Kalpeaakin Kalpeempaa eli Whiter Shade of Pale, joka komeudessaan hakkaa jopa alkuperäisen ja tuo ansaitun seesteisyyden tunnun. Näen tässä selvän jatkumon: Reino Helismaan kuoltua Juha Vainio teki loppuun häneltä kesken jääneitä tekstejä, Juice täydensi Junnulta jälkeenjääneitä lyriikoita samoin aikanaan ja nyt Paleface ikään kuin jatkaa tätä linjaa levyttämällä erään Juicen viimeisimmistä teksteistä. Vedin Palervon kovaan seuraan ja syystäkin; Tämä levy osoittaa miehen olevan kolmen kovimman elävän suomenkielisen tekstinikkarin joukossa. Jatkossa Kalpeanaamalta voidaan odottaa mestariluokan avauksia genressä kuin genressä, jään innolla odottamaan.

Jälkikirjoitus: Koska suomalaisen on aina nipotettava jostain niin on valittaen todettava, että englanninkielinen taiteilijanimi ei mielestäni enää toimi, kun sanottava on suomenkielistä ja matsku kielen perinteet, muodon ja riimisäännöt täydellisesti tuntevaa. Voisiko Paleface olla seuraavalla levyllä ihan vaan Kalpeanaama?

Renek for smackthejack.net

Photos copyright by XO records, 2010