STOP THE PRESS!

Kotiteollisuus – Kotiteollisuus

kotiteollisuus31.Hornankattila 2.Soitellen sotaan 3.Raskaat veet 4.Sarvet itää 5.Kylmä teräs 6.Rosebud 7.Ei kukaan 8.Isän kädestä 9.Pahanilmanlinnut 10.Itken seinään päin 11.Ainoa 12.Taivas on auki
Arvio: 3/5

Kotiteollisuus. Kotiteollisuus, maistelkaapa sitä sanaa. Jättääkö kylmäksi? Lappeenrannan epatot ovat tempaisseet uutta suoleen ja tuloksena on 11. pitkäsoitto. Tällä kertaa nimeämispolitiikassa on säästetty hevikliseitä ja menty sieltä mistä aita on matalin. Mutta ehkä tämä sitten on sitä yhtyeen ominta tavaraa ja kantaa siksi sen nimeä.

On tähän kertakaikkiaan vaikea suhtautua. Kun levyn saa kouraansa, on päällimmäisenä mielialana masennus. Miksi juuri minä? Mitä tästä voi sanoa? Mitä uutta näillä karvanaamoilla muka voi olla tarjota? No, eipä oikeastaan juuri mitään. Ihan toivoton tapaus ei Kotiteollisuus (siis albumi) kuitenkaan ole vaikka niin jo ennätin luulla. Syynä siihen on lähinnä se, että biisijärjestyksellisistä syistä levyn tunnelma nousee selkeästi loppua kohden. TJEU: Itken Seinään Päin on käsittämättömän hieno ylisukupolvinen profetia ja kansanlaulujen jatkumon suora edustaja. Kappale, joka muuten olisi jopa paremmin sopinut Timo Rautiaiselle, on luultavasti yhtyeen historian komein repäisy; Niin komia, notta sitä ei ihan heti uskoisi näiden huudatushevin lähettiläiden aikaansaannokseksi. Ja levyn loppu on muutenkin täyttä dynyä, sillä melkeinpä tyylipuhdasta doom-metallia edustava Ainoa on liian alas miksatusta Ismo Alangon sellosta huolimatta mainio synkistely ja Taivas On Auki lopettaa levyn komeisiin jousiin, vaikkakin kappaleena teos on hieman ylipitkä.

Levyn loppuun osuvia huippuhetkiä lukuun ottamatta meno on sitä samaa vanhaa Kotiteollisuutta (siis yhtyettä). Hynynen inisee tai mörisee A-osan napakan rumpukompin ja tujun bassokuvion ryydittäessä villiä menoa ja kertosäe nousee melodiallisiin sfääreihin. Usein mukana on myös hokema, jota on festareilla kiva huudattaa. Siinäpä se. Onpa yhtye kerta kaikkiaan vajonnut melodiallisessa köyhyydessään niinkin alas, että on suorastaan varastanut Tuonelan Koivut ja tehnyt niistä Rosebudin. Mikäs siinä, kierrätyshän on in. Henkilökohtaisesti tätä tuskallista samantoistamista on hankala sietää, ilman levyn loppukliimaksia kokemus olisi puuduttavampi kuin oraalilekurin piikki.

Nyt unohdetaan se, että tää kaikki on jo niin kuultu ja löydetään jotain kivoja juitsuja hei. Sanoitusten yhteyteen kansivihkoon painetut päivämäärät ovat hauska idea. Niistä selviää, että esimerkiksi Kylmää Terästä on muhinut 16 vuotta. Jännää on. Tuomas Holopaisen pianoriffit ovat mahtavia, esimerkiksi Raskaat Veet- biisissä. Kuorot muutamassa kappaleessa toimivat kivasti mutta osa levyn kappaleista on kyllä livenä melko mahdottoman oloisia soittaa. Ehkä yhtye sovittaa ne keikoille kokonaan uuteen uskoon. Levyn yleisilme on johdonmukaisen synkeä, mikä on sinällään ylevää mutta kysyä sopii missä on Hynysen riehakkuus?

Kotiteollisuuden ’halki, poikki, pinoon’- asenne on aina riemastuttanut minua mutta sen musiikki ei. Harmi, että sen kumartelematon hulluus ei valu levyraidoille saakka. Kotiteollisuudesta on tällaisenaan muodostumassa jonkinlainen Suomen Klamydia…Paitsi että taitaa Klamydialla olla vaihtelevampia biisejä.

Renek for smackthejack.net

Photos copyright by Universal Music Group, 2011