STOP THE PRESS!

The Asteroids Galaxy Tour – Out of Frequency

asteroids_galaxy1.Gold rush pt.I 2.Dollars in the night 3.Gold rush pt.II 4.Major 5.Heart attack 6.Out of frequency 7.Cloak & dagger 8.Arrival of the empress 9.Theme from 45 eugenia 10.Mafia 11.Ghost in my head 12.Suburban space invader 13.Fantasy friend forever 14.When it comes to us
Arvio: 3/5

The Asteroids Galaxy Tour olikin aivan uusi tuttavuus eikä ihme, sillä tästä tanskalaisesta popsextetistä ei juuri ole Suomessa hiiskuttu. Joitain pikkuhittejä yhtye on Euroopassa tahkonnut mutta ei mitään sen muistettavampaa. Nyt on kakkosalbumi saapunut Pohjolan perukoillekin ja mistään mitään tietämätön kriitikko järkyttyy, kun suunsa avaa vokalisti Mette Lindberg. Tämähän on saateri kuin Maritta Kuula B52’s:en fiittaajana! Kun Lindbergin lauluääneen tottuu, kiinnittyy huomio rytinällä tyyttäävään rytmiryhmään. Jopa niin rytinällä, että kuuntelukokemuksesta tulee popiksi vähän raskas. On kuin olisi kuunnellut kirkonpolttoheviä kepeän syntsarallattelun sijaan.

TAGT funkkaa kuin eläin mutta poljento on yllättäen aavistuksen laahaavaa. Myös mielikuvituksettomuudesta voidaan yhtyettä tukistaa, sillä variointeja ei levyn loppupuolta lukuunottamatta juuri kuulla. Kun koko levy on potkittu ja pumputeltu täydellä tohinalla, iskee turtumus pirtaan väkisinkin. Vielä kun biisimateriaali ei ole ihan ehdotonta hottista, alkaa peli olla menetetty. Kunnes yhtye Out of Frequencyn loppupuolella ryhdistäytyy aivan uuteen liekkiin kuin vakuuttaakseen, ettei tässä peliä olla vielä menetetty. Suburban Space Invaderin alku on aivan ihastuttava ja kappale kokonaisuudessaan jytää ja pitää otteessaan kerrassaan hyvin. Se on ehkä kuitenkin vähän myöhään, sillä vaikka oikeaoppisesti levystä jää hyvä mieli päätösraidan When it Comes:n kurnuttaessa 70-lukulaisittain torvi edellä kuuloluuhun, on kokonaisuus pikkuisen tylsänpuoleinen.

Levyn avaava Gold Rush alkaa odotuksianostattavasti tkkahevihuudolla, eikä kaksiosainen instrumentaali levyn huonoimpia hetkiä olekaan. Major muistuttaa Saksan viisuvoittajaa Lenaa niin paljon että punastuttaa ja Cloak & Dagger taas ammentaa Björkiltä. No ei se mitään, onhan Tanska Saksan ja Islannin puolivälissä. Mafia-kappaleen avaruusräppikumautus on levyn keskivälin parhaita ideoita mutta liian monta kappaletta tulee ohitetuksi samalla intensiteetillä kuin mikä tahansa muzakkimatto.

Jatkossa TAGT:ilta voi odottaa mitä vaan, sillä levyssä on tiettyä salaperäisyyden tuntua. Ilo tästä välittyy, tekijöillä on hauskaa ja ajoittain svengataan suorastaan jumalattomasti. Myös dynamiikka ja kappalejärjestys ovat oikein onnistuneet. TAGT svengaa isommalta kuin mitä se onkaan mutta vastapainoksi tuntuu, ettei se biisintekotaidollisesti oikein osaa käyttää arsenaaliaan hyväksi sillä esimerkiksi mieleen ei jää ainuttakaan kertosäettä joka ei olisi tylsä tai pöllitty. TAGT on miksattu raskaasti, jolloin kuuntelusta tulee puuduttavaa, vaikka musiikki on kevyttä. Se ei saa haluamaan lisää tätä. Ajatus harhailee tai olen väärässä mielentilassa mutta pettymys tämä on, sillä TAGT on vähemmän kuin osiensa summa. Lopun ryhtiliikkeestä huolimatta

Renek for smackthejack.net

Photos copyright by BMG, 2012