STOP THE PRESS!

Call of Duty : Finest Hour

finest_hourTekijä: Spark Unlimited
Julkaisija: Activision 
Arvio: 3/5

Toinen maailmansota –pelibuumi alkaa vedellä viimeisiään, mutta Activision karistelee vielä viimeisetkin hylsyt repun pohjalta. Medal of Honor –sarjan tekijät, Spark Unlimited, ovat vääntäneet PC:llä suositusta Call of Duty –pelikatraasta konsoliversion, joka kieltämättä tarjoaa ihan käypää viihdettä, tosin ei kovin joulutunnelmaista.

Pelin tarina kulkee toiseen maailmansotaan osallistuneiden sotilaiden silmin. Luvassa on monta pientä jaksoa, jotka on karkeasti jaettu kolmeen osioon: ensin taistellaan venäläisten joukossa, sitten brittien ja lopuksi amerikkalaisten. Ensivaikutelma pelistä on mahtava. Lähes kaaosmainen äänimassa tuo varsinkin kotiteatterin välityksellä olohuoneeseen niin todentuntuisen sotatantereen ettei moista ole ennen tehty. Kun ensimmäisessä tehtävässä edetään Stalingradin läpi, on ruutu täpötäynnä viuhuvia luoteja, pommeja, sotilaita, pölyä, savua ja rakennuksen palasia että huh, hattua pitää oikein nostaa. Tunnelma on varsin todentuntuinen. Alkuinnostus hieman hiipuu, kun täytyy tajuta se todellisuus, että sodassa ei hötkyillä. Omin päin ei voi ruveta juoksentelemaan, vaan määräyksiä pitää totella, ellei halua jäädä konekiväärin tulilinjalle. Tämän selvittyä ensimmäisestä ja toisestakin tehtävästä tuli hyvin pitkälti läpijuoksuja, joiden varrella kyllä oppi ohjausmenetelmän. Jatkoin samaa linjaa, seuraten joukkuetovereitani viemärireitille, vain tajutakseni noin tuntia myöhemmin (ja pyörittyäni ympyrää turhautumiseen asti), että tässä tehtävässä minun pitikin johdattaa joukkoa. Hyvin oli reitti piilossa, onneksi internet auttoi. Tarkka-ampujana suoritetut osiot olivat muuten kyllä mieleeni.

En ole mikään erinomainen FPS -räiskintöjen pelaaja ja jo venäläistehtävien läpi tahkoaminen vaati monta uudelleen yritystä. Brittien saappaissa tulikin sitten meikäläiselle nopeasti seinä vastaan, eli vaikeustaso kohosi reippaasti ja kuolo korjasi satoa. Kun peliä alkaa katsoa oikein tarkasti, huomaa, ettei se graafisesti ole mitenkään maailman erinomaisin, mutta vilske ja tunnelma paikkaa tätä aukkoa, kun tarkempaan tutkimiseen harvoin jää aikaakaan. Tehtävät ovat kohtuullisen järkeviä ja armeijarealismia lienee sekin, ettei niitä voi toteuttaa kuin juuri sillä yhdellä tavalla kuin käsky käy.

Vaikka pässin narussa kulkeminen on aina tämäntyyppisten pelien ongelma ja vasta muutama uutuus on hieman päässyt siitä eroon, nostavat tuotannolliset arvot Finest Hourin kuitenkin hieman keskikastin yläpuolelle. Pelitietokonetta omistamattomat lajityypin ystävät saavat nauttia sodan melskeestä kaikilla uutuuskonsoleilla ja vuodenvaihde kulunee kuin siivillä saksalaisia jahdatessa. Naapureiden joulurauhan turvaamiseksi suosittelen kuitenkin kuulokkeita.

Kersantti Pärssinen for smackthejack

Photo’s Copyright by Activision, 2004