STOP THE PRESS!

Formula 1 04

f1_04Tekijä: Studio Liverpool
Julkaisija: Sony Computer Entertainment Europe
Arvio: 4/5

Ensimmäisen kerran allekirjoittanut pääsi vääntämään F1-peliä vuonna 1998, jolloin pelitalo Psygnosis (nykyisin Studio Liverpool) toimi pelin kehittäjänä. Tuolloin peli oli aika kankea sekä pelattavuudeltaan että graafisesti. Vuosien varrella on tullut testailtua joka vuosi julkaistavia F1-pelejä ja kehitys on mennyt koko ajan valtavasti eteenpäin. Pari viimeisintä peliä ovat ottaneet reippaita kehitysaskelia ja voikin rehellisesti todeta, että F1 2004-peliltä on lupa odottaa paljon.

Mitä sitten peli pitää sisällään? Luvassa on ehtistäkin kovemman tason autourheilun kuninkuusluokan kokemusta. Käyttövalikoista on tullut entistäkin selkeämpiä ja helposti käytettävämpiä. Aloittelijankin on helppo päästä peliin käsiksi. Mielestäni ajomukavuus on parantunut entisestään ja ainakin meikäläiselle ”mämmikouralle” autojen käsittely toimii huomattavasti paremmin kuin aiemmissa versioissa. (Vai johtuuko siitä, että mämmit on kourista lähteneet. 😉 ) Nyt jopa ajon aikana sään vaihtelut ovat huomattavasti todenmukaisempia kuin aiemmissa peleissä ja selostajat pitävät siitä huolen, että pelaaja pysyy ajantasalla siitä millaista säätä se taivas kuskille tarjoaa.

Aiemmin olen hermostunut selostuksien ajoitukseen, milloin ne tulevat myöhässä tai sitten ei. Nyt tätä ongelmaa on pyritty korjaamaan ja osaksi siinä ollaankin onnistuttu. Silti työtä asian korjaamiseksi on jatkettava. Lisäksi käännökset kuulostavat ajoittain aika tökeröiltä, joten tähänkin asiaan kannattaisi kiinnittää huomiota ja muokata alkuperäistä tekstiä enemmän suomalaiselle formulaselostajalle suuhun sopivaksi. Kun Oskari Saari on kyseessä, niin voisi hänet päästää hehkuttelemaan sielunsa kyllyydestä, kun Suomi-poika Kimi nousee palkintopallille samppakaljaa ryystämään hikisen keikan jälkeen ja kuuntelemaan ”kunnon musaa”. Palkintojen jaossa nähdään kylläkin samppanjan ruiskutukset, mutta missä kansallislaulut ovat? No, kaikkea voi tietenkin toivoa, mutta ei kuitenkaan saada. Nyyh!

Uutta pelissä on Career-uratila, jossa pelaaja pääsee kunnolla kehittymään kuljettajana kymmenen kauden ajan. Saat talleilta sähköpostia, fakseja, tietoja toisista kuskeista, testiajoja ja jos onnistut täydellisesti, niin pääset ajamaan kilpaa. Tässä osiossa ovat myös selostajat mukana, joten Saari ja Mustakari antavat infoa tilanteista kuin tilanteista. Jopa maailmanmestaruus on mahdollista tai sitten jos olet kuin Villeneuve pari vuotta sitten, niin voit saada potkut tallista.

Pelissä on mahdollisuus pelata verkossa verkkosovittimen kautta, mutta koska itse en päässyt sitä testailemaan, niin totean vain pelaajalla olevan mahdollisuus pelata Time Attack -tilassa. Sinne mahtuu kaiken kaikkiaan 20 pelaajaa, joten aika hyvä skaba varmaan luvassa. Loppujen lopuksi Formula 1 2004 on tähänastisista formulapeleistä ehdottomasti paras. Se on kehittynyt valtavasti jo parin vuoden aikana. Ehkä tämä johtuu siitä, että Studio Liverpool keskittyi kehittämään tuotetta vain PS2:lle. Toisaalta teoriani voi olla vääräkin, mutta ainakin he ovat tehneet hyvää työtä sen eteen, että pelaajille välittyisi mahdollisimman hyvä pelaamisen meininki.

Jukka L. Savolainen for smackthejack

Photo’s Copyright by Sony Computer Entertainment Europe, 2004