STOP THE PRESS!

Killzone: Liberation

killzone_liberationTekijä: Guerrilla Games
Julkaisija: SCEE
Arvio: 5/5

PS2:n Killzone jakoi aikoinaan mielipiteitä, etenkin sen vuoksi, että sille asetetut odotukset olivat aivan liian suuret. Laadukkaasti toteutettua tunnelmallista räiskintää se loppujen lopuksi kuitenkin oli, vaikkei mitään maailmaa mullistavaa tarjonnutkaan. Sen isompia odottamatta pläiskäisin PSP:ni sisään Killzone: Liberationin ja yllättäen se mullistikin meikäläisen pelimaailmaa, ainakin hetkellisesti.

Uskomattoman komea ja mahtipontinen aloitusvideo johdattaa Killzonen synkkäsävyisiin sotamaisemiin, jotka nekin ovat PSP:n ruudulla erinomaisen komeita. FPS-kuvakulmasta on luovuttu ja menoa katsellaan lintuperspektiivistä, mikä onkin käsikonsolilla toimivampi ratkaisu. Etenkin sen suhteen, että kamerakulmista ei ole koskaan napisemista. KZ:L on juoneltaan jatkoa PS2:n Killzonelle, mutta toiminta on niin erilaista, että voidaan puhua aivan uudesta pelistä. Kuvakulman myötä myös PSP-FPS-pelejä riivaavat kontrolliongelmat ovat poissa – Liberation ohjautuu esimerkillisesti, vain olkanapista ampumista tuppasi aluksi kaipaamaan.

Helghast-joukkojen lahtaamisen lisäksi pelin päähahmolla on paljon muutakin tekemistä. Viattomia on saatettava turvaan, kavereille annettava komentoja ja huolehdittava heidän terveydentilastaan, ovia on räjäytettävä, ansoja purettava, miinoja viritettävä, kamaa kerättävä ja niin edelleen. Sain pelistä myös Metal Gear Solid –viboja, vaikka hiiviskelystä ollaan kaukana. Helghast-miesten tietoisuuden pelaajan läheisyydestä pystyy päättelemään niiden silmävalojen väristä. Kuvakulma, värimaailma ja ampuminen muistuttavat myös kyseisestä pelisarjasta. MGS:n ’Tactical Espionage Action’ – tunnuslauseesta keskimmäisen pois jättämällä päästääkin KZ:L:n tunnelmiin. Taktista silmää tarvitaankin moneen otteeseen, sillä ramboilu tuottaa epätoivotun lopputuloksen. Asevalikoimaa riittää sekä käsissä pidettävien, maahan piilotettavien että seinän yli heitettävien muodossa runsaasti ja järeimmät saavat sen virneen suupieliin, mikä räiskintäpeleissä pitääkin olla.

Liberationissa kuollessaan voi ainakin osan syystä sälyttää aina omille harteilleen ja kun peli on näin hyvä, ei uudelleen yrittäminenkään tuota tuskaa. Mikäli otsa on liian kurtussa ja PSP uhkaa lentää ikkunasta ulos, voi tarvittaessa pitää vaikka tunnin tauon. Sen jälkeen peli maistuu taas. PSP tallentelee etenemistä automaattisesti kohtuullisen usein, mikä on käsikonsolipelille erinomainen asia, eikä kovin pitkää matkaa joudu tahkoamaan uudestaan. Kampanjamoodin lisäksi pelissä on Challenge-tila, jonka pikkutehtäviä suorittamalla pelihahmoa pystyy kehittämään. Vaikka yksinpelissäkin olisi tarpeeksi viihdettä lähes viiden tähden paketiksi, mukana on myös ammuslaatikollinen moninpelattavaa, eikä senkään toteutuksessa ole säästelty. Deathmatch, assault ja lipunryöstö kuulostavat pelimuotoina toki tutuilta, mutta KZ:L:n pelimekaniikka antaa niille uutta puhtia.

Killzone: Liberationissa on kaikki kunnossa: grafiikat, äänet, käsikonsolille sopivuus, kamera, kontrollit, tunnelma, tehosteet. Enpä olisi uskonut, että erinomainen Tekken Dark Resurrection syrjäytyy näin pikaisesti PSP:ni sisuksista. Kaiken karkin, räjähdysten, räsynukkeina lentelevien ruumiiden ja sodan runtelemien maisemien taustalla sykkii kuitenkin perinteikäs, hieman suoraviivainenkin, pelattavuus, johon on sekoitettu toimintaa ja taktikointia. Sen turvin KZ:Liberation rynnii PSP-pelien kärkeen. Puolikkaiden pisteiden saavuttua arvosteluskaalaamme, on täydet viisi pistettä saaneiden pelien määrä laskenut lähes olemattomiin. Verrattuna lähes kaikkeen muuhun viime aikoina pelaamaani KZ:L on jättänyt kuitenkin parhaan fiiliksen, joten sille tämä kunnia suotakoon. Se ei ole täydellinen peli, mutta lähempänä viittä pistettä kuin neljää ja puolta.

Manu ”Rätätätät rätätät!” Pärssinen for smackthejack

Picture © SCEE, 2006