STOP THE PRESS!

Crackdown

crackdownTekijä: Realtime Worlds
Julkaisija: Microsoft Game Studios
Arvio: 5/5

Crackdown-peliä on hypetetty jo kahdella suurella nimellä, vaikkei sitä tätä kirjoitettaessa ole vielä edes julkaistu. Ensinnäkin sitä on mainostettu Xbox 360:n GTA:na, sillä päänimi Crackdownin takana on sama David Jones, joka aikoinaan oli isona osallisena ensimmäisen GTA-pelin syntyyn. Toinen hypekierros lähti liikkeelle, kun kävi ilmi, että Crackdown-pelin ostamalla saa myös vapaalipun messiaspeli Halo 3:n betatestaamiseen. Arvoisat pelaajat, ravistelkaa molemmat edellisistä mielikuvista päästänne, sillä Crackdown ei ole GTA-kopio, vaan pärjää enemmän kuin hyvin aivan omillaan. Se on yksi hauskimmista ja adrenaliinin sykettä aiheuttavimmista peleistä, joita olen pelannut pitkään pitkään aikaan.

Pacific Cityn kolme kaupunginosaa ovat täysin jengien vallassa ja poliisi on voimaton. Siksi kehiin heitetään pelaajan ohjastama geneettisesti viritelty superkyttä rikoskatrasta karsimaan. Luit juuri edellisessä virkkeessä koko pelin juonen ja tehtävän. Pelihahmo heitetään kadulle pari asetta kainalossaan ja eikun lahtaamaan. Kuulostaa liiankin simppeliltä, mutta parhaat peli-ideat usein ovat. Autoillakin saa ajella ja jyrätä mafian kätyreitä, mutta ensimmäisen seitsemän pelituntini aikana vietin ratissa ehkä 10 minuuttia. Mikä tästä ideasta tekee sitten hyvän? Ensinnäkin rikollisjengien rakenne. Ne koostuvat pääpomon lisäksi useista eri operaatioita hoitelevista pikkupomoista ja sadoista perusammuskelijoista. Jos ranteessa riittää ruista, voi vaikka heti suunnata pomon linnakkeelle jos sen sattuu löytämään, mutta kannattavaa on harventaa ensin sotajoukkoja. Jos nitistää aseista vastaavan, helpottuu lopputaistelu huomattavasti, samoin jos on ehtinyt päästää päiviltä uusien sotureiden palkkaajan. Itse onnistuin tappamaan pari pomoa kiipeämällä ensin mahdollisimman korkeaan paikkaan ja yksi kerrallaan tappaen sieltä vastuksen joukkoja, kunnes tähtäin osui päämieheen. Lähestymistapoja tilanteisiin on kymmeniä, ellei satoja.

Toiseksi erinomaista ovat kaupunki ja hahmon kyvyt. Kaikki kolme kaupunginosaa ovat valtavia, täynnä toisistaan eroavia rakennuksia ja alueita, eikä lataustauoista ole tietoakaan. Katoilta voi kerätä kykyjä kehittäviä pallukoita, joita on kaikkiaan 500 (+ muistaakseni saman verran piilotettuja). Näillä tehdään pelihahmosta entistä ketterämpi, parempi loikkimaan (30 metriä ei ole mitään) ja tarkempi ampumaan. Vietinkin pelkästään palloja metsästäen, katolta toiselle pomppien, monta usean tunnin sessiota. Kyseessä on tasohyppelyä parhaimmillaan, kun ottaa vauhtia yhdeltä katolta toivoen että saa kiinni kadun vastakkaisen puolen ikkunanpielestä, hyppää siitä loikan ylöspäin samalla ottaen vihulaisen tähtäimeen ja nätillä täsmälaukauksella päästen eroon miespolosta laskeutuu kauniisti toisen rakennuksen katolle. Valtavan hauskaa, eikä rikollisjengeistä tarvitse välttämättä huolehtia lainkaan, että pelin kanssa viihtyisi. Toki ensimmäisen jengin raivauksen jälkeen alkaa luoteja viuhua helpoimmallakin vaikeustasolla jo siihen tahtiin, että rauhalliselle kiertelylle ei juuri jää sijaa. Pelin alkupuolella tämä on kuitenkin ehdotonta hupia. Vihollisilta poimittuja aseita voi välillä käydä säilömässä eri puolilla kaupunkia sijaitseviin tukikohtiin – kunhan nekin on ensin löytänyt. Järjestön selostaja, kartta sekä kentältä tulevat vihjeet avustavat sekä niiden, että pahispomojen löytämisessä laajasta kaupungista.

Pelimekaniikassa on jotain kiehtovan vanhakantaista, ja se toimii. Pieni nyökkäys vanhojen arcadepelien tai klassikkopelien suuntaan on myös se, että kaveri voi hypätä milloin tahansa mukaan räiskinnässä avustamaan. Eikä sen kaverin tarvitse olla edes samassa huoneessa, tai edes oikeasti kaveri. Tällaista toimintoa kaipaisi vaikka jokaiseen toimintapeliin. Kaikki on myös kunnossa graafisella ja äänipuolella. Pelimoottori ei yski lainkaan ja vienolla sarjakuvamaisuusefektillä tehostetut maisemat ovat tarkkoja ja komeita. Peliin valituista musiikeista moni oli meikäläisen makuun ja ääniefektitkin kiitettävän massiivisia. Myös räjähdykset ovat upeita, kun sattuu heittämään parin auton ketjukolarin keskelle tynnyrin viereen kranaatin niin osia ja vihollisia sinkoilee kymmenien metrien korkeuteen sataen pieninä liekehtivinä palasina alas. Jos pidät räiskinnästä ja toiminnasta, joka on tehty juuri sopivasti kieli poskessa, tai supervoimista, tai parkour-henkisestä kaupungin vapaasta kiertelystä, tai hyvistä peleistä – osta Crackdown. Se on yksi parhaista Xbox 360-peleistä, joita toistaiseksi on ilmestynyt.

Manu ”Superkyttä” Pärssinen for smackthejack

Photo’s copyright by Microsoft Game Studios, 2007