STOP THE PRESS!

NHL 2K8

nhl_2kbTekijä: Kush Games
Julkaisija: 2K Sports
Arvio: 2,5/5

Kisa kilpakenttien kuninkuudesta jatkuu ja nyt kun viherkentät on saatu rullalle, siirrytään jäälle. Siellä kilpailevat EA Sportsin NHL 08 ja 2K Sportsin NHL 2K8. Viime vuonna tämä tilanne kallistui omassa vaakakupissani vahvasti jälkimmäisen firman tuotteeseen, mutta tänä vuonna tilanne on ongelmallisempi. En nimittäin innostunut kummastakaan vuosipainoksesta erityisen paljon. Keskitytään nyt kuitenkin 2K8:aan.

Graafisesti peli on entistä ehompi ja selostajatkin sanasepompia, vaikkeivat tämän vuoden EA-tasolle ylläkään. Itse pelaaminen on myös yhä mukavan vauhdikasta arcademenoa pilkuntarkasta realismista välittämättä, mikä on pelkästään hyvä asia. Sen sijaan kontrolleissa on menty hakoteille. Pelkästään käytettyjen nappuloiden määrä ja tiettyjen toimintojen (aktiivisen pelaajan valinta ja ampuminen erityisesti) siirtyminen niille epäominaisiin paikkoihin tekevät pelaamisesta sekavaa räpellystä pitkäksi aikaa. Painikkeita ei meinaa saada millään selkäytimeen. Kaikki tämä on tehty siinä uskossa, että pelaaja haluaa käyttää oikeaa tattia jääbalettiinsa, mutta homma ei toimi a) niin hyvin kuin EA:n pelissä b) niin hyvin kuin viime vuoden pelissä. Yhdessä kohtaa on kuitenkin onnistuttu – aloitusten ratkaisu oikealla tikulla tuntuu aidolta.

Pelitilojen laajuudessa ja määrässä 2K8 ei petä. Joukkueen koostaminen, pelaajien hankinta ja managerointi on sellaista touhua, johon aiheesta kiinnostuneempi voisi varmasti vajota vuosikausiksi. Varsinkin, kun se on näin toimivasti toteutettu. Verkkopeli toimii yhtä hyvin kuin 2K7:ssa ja on kavereiden kera hauskaa, vaikka kontrolleista kiroileminen käy tutuksi sielläkin. Hieman silmiin otti myös pelin valikoiden ja latausruutujen toteutus, sillä nykyään niihin odottaa jo jotain mielenkiintoisempaa.

2K on lähtenyt liikaakin EA:n kampituslinjalle. Viime vuoden 2K7 oli selkeästi erilainen peli, joka oli erilailla hauska kuin kilpailijansa; siinä oli rennompi meininki. Nyt touhussa on vereslihan maku suussa, mutta sekin on enimmäkseen viime viikolla vanhentunutta. Jos tänä vuonna olisi pakko päivittää jääkiekkopelihyllyä, päätyisin varmaan EA:n pelin kannalle. Muussa tapauksessa pelailen edelleen viimevuotisia.

Manu ”ei kovin läheistä sukua Timolle” Pärssinen for smackthejack

Image (c) 2K Games, 2007