STOP THE PRESS!

Burnout Paradise

burnout_paradiseTekijä: Criterion Games
Julkaisija: Electronic Arts
Arvio: 3/5

Burnout on jaksanut viihdyttää aivottoman autokolaroinnin ystäviä jo vuosia. Sarjan ensimmäinen osa ei vielä räjäyttänyt pankkia, mutta kakkonen saavuttikin suurehkoa suosiota. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita tarjotaan nyt jo viidennen kerran Burnout Paradisen muodossa, joka pärähtää käyntiin vähintäänkin katu-uskottavasti Guns’n’Roses-yhtyeen legendaarisen ”Paradise Cityn” sävelin.

Burnout ei ole ollut mikään kaikkein uusiutumiskykyisin autopelisarja, mutta tällä kertaa asioita on pistetty uuteen järjestykseen oikein toden teolla. Siinä missä aiemmin rällättiin varsin suljetuilla tieosuuksilla, on tällä kertaa vallattavana kokonainen kaupunki jylhine syrjäseutuineen. Paradise City ei todellakaan ole mikään siviiliautoilijan paratiisi, sillä katuja käytetään toinen toistaan villimpään autokisailuun ympäri vuorokauden, joskin pelissä vuorokaudenaikana onkin jumahtanut päivään. Vaan kuinka onnistuneita uudistukset sitten ovatkaan? Suoraan sanottuna BurnOut Paradise on melko ristiriitainen peli. Parhaimmillaan se on adrenaliinia erittävän vauhdikas kolarisinfonia, huonoimmillaan taas masentavan ärsyttävistä suunnitteluvirheistä kärsivä, puolivillainen autopeli, jonka huonot puolet pilaavat melkeinpä suurimman osan niistä hyvistä.

Ensimmäinen ärsyke iskee silmille siinä vaiheessa kun pitäisi alkaa noudattamaan reittinavigaattorin vinkkejä. Epäselvät visuaaliset ajo-ohjeet on sijoitettu äärimmäisen hölmösti ruudun yläreunaan, mihin vilkuilu on usein varsin fataalia parinsadan kilometrin tuntivauhdissa. Ohjeet edellyttävät pelaajalta myös sadasosasekuntien reaktionopeutta, sillä ne tulevat usein aivan liian myöhään. Pelin toinen emämunaus on se, ettei epäonnistunutta kisaa voi yrittää välittömästi uudestaan, vaan pelaajan on ajeltava kiltisti takaisin toiselle puolelle kaupunkia. Kolmas peli-iloa pilaava muutos on se, että vanha ja hauska kolarimoodi on muutettu aiempaa hölmömmäksi. Tällä kertaa omaa autoa pompotellaan ympäriinsä nappia painamalla pyrkien tuottamaan mahdollisimman paljon kaaosta. Jokaisesta kolarista saa hitusen lisää liike-energiaa. Hauskaa tämä on sen ensimmäisen kerran, mutta sitten iskee ikävä wanhoja hyviä aikoja.

Muilta osin Burnout Paradise onkin yllättävän viihdyttävä tapaus. Visuaalinen kokemus on ilman muuta hervottoman vauhdikas ja näyttävä. Kolarit ovat varsin upeasti toteutettuja, mutta niitäkin kertyy sen verran tiuhaa minuuttivauhtia, että aloin todella toivomaan hidastuksien skippaamistoimintoa. Erilaisia pelitiloja löytyy sopivasti, joista ehdottomasti hauskin on stunttikisa, jossa pelaaja rässii ympäri monipuolista kaupunkia, joka on pullollaan erilaisia hyppyreitä sekä muita temppumahdollisuuksia. Autojen moottorien äänet hieman vaihtelevat rasittavista ihan kohtuullisiin ja sama koskee myös pelin musiikkivalikoimaa. Välillä pää nykii klassikkorokin parissa, välillä taas ilmoille pusketaan pelin edellisten osien ylijäämäsäksätystä.

Burnout Paradise on peli, jonka parissa viihtyy aikansa, mutta sen huonot puolet kysyvät välillä hermoja toden teolla. Huono peli se ei missään nimessä ole, mutta ihmetyttää todella, kuinka niin typeriä suunnitteluvirheitä näinkin pitkän linjan peliin on päästetty. Toki liikkumisen ja valinnan vapaus ovat hienoja asioita ja nykyaikaa, mutta tällä kertaa olisin ollut valmis vaihtamaan vapauden edellisosista tuttuihin ratoihin. Toisaalta odotukset seuraavaa osaa kohtaan, jossa nämä epäkohdat olisivat parannettu, nousivat varsin korkealle. Alelaarista poimittavaa kamaa, sanon minä.

Jarkko Rotstén for smackthejack.net

Photo’s copyright by Criterion Games, 2008