STOP THE PRESS!

Infinite Undiscovery

infinite_undiscoveryTekijä: tri-Ace
Julkaisija: Square Enix
Arvio: 2/5

Xbox 360:n roolipelivalikoimaa on ruomittu koko sen elinkaaren ajan, lähinnä kyseisten pelien vähyyttä. Sittemmin niitä on alkanut putkahdella sekä länsimaista että japanilasta, mutta Mass Effectiä lukuun ottamatta yleisön riemuaallot ovat olleet vähäisiä. Infinite Undiscoveryn (vahva suosikkini typerimmäksi pelin nimeksi) takana on joukkio alan asiantuntijoita – tekijänä on tri-Ace (Star Ocean -pelit) ja kustantajana Square Enix (Final Fantasyt). Yleensä tuskastun japanilaisissa rpg-peleissä vuoropohjaiseen taisteluun ja ylenpalttisiin animaatioihin, mutta kun IU:ssa kaikki on reaaliaikaista, pitäisi homman olla komeasti paketissa. Miksi sitten arvosanana ei komeile viisi, tai edes kolme?

Pääsankari on ujo huilisti Capell, joka muistuttaa hämmästyttävästi kansakunnan pelastajaksi taottua, kaiken kansan ihailemaa Sigmundia. Tästä hämmennyksestä johtuen poika heitetään putkaan ja samasta syystä hänet vastarintaliike sieltä pelastaa. Vastahakoisesti miekkonen heittäytyy mukaan seikkailuun maailmaa pelastamaan, mukanaan joukkio monista peleistä tuttuja vakiohahmotyyppejä. Taustatarina on kyllä hyvinkin humehissa kirjoitettu, kun tavoitteena on katkoa kahleet, joilla pahikset ovat kiinnittäneet kuun planeettaan.

Pääasiallinen syy on alhaiseen arvosanaan on se, että muutamia ideoita lukuunottamatta tuntuu siltä, että peliin on kasattu muista firmojen roolipeleistä yli jääneitä palasia ja liimattu ne jotenkuten yhteen. Koko ajan on tunne siitä, että tätä samaa peliä on tullut pelattua jo vuosikymmen sitten. Niin kauan tämän pelin ideoita on tiettävästi kypsyteltykin, mutta siltikin kokemus on keskeneräisen ja äkkiä väsätyn tuntuinen. Niinkuin monen pelin kanssa on viime aikoina saanut huokaista – tämä olisi voinut olla parempikin, puuh.

Ulkoasullisesti peli näyttää kohtuulliselta Final Fantasy -kopiolta, joten omaperäisyys jää lähinnä siihen, miten kavereita ja heidän erikoisvoimiaan käytetään taisteluissa. Itse Capellia ohjastetaan reaaliaikaisesti, eikä poika osaa juurikaan taikoa huilutteluaan lukuunottamatta. Sen sijaan toisiin joukkion hahmoihin voi konnektoida, jolloin heidän taikojaan pystyy käyttämään. Lisää paniikkia tuo se, että hankalissa valikoissakin ollessa peli etenee, eli nutaamaan ei saa jäädä. Tämä tuo peliin enemmänkin sekavuutta kuin vaikeustasoa. Sekavaa oloa vielä vahvistaa se, ettei pelaajalle kovin selkeästi kerrota, minne pitäisi seuraavaksi suunnata. Melkein hyväksi ominaisuudeksi muuttuukin pelin toivoton suoraviivaisuus. Liikaa ei siis onnistu eksymään yrittämälläkään.

Ei Infinite Undiscoveryn mättäminen japaniropejen faneille ole täysin hukkaan heitettyä aikaa, mutta satunnaista ropeltelijaa se ei saa täysin rinnoin innostumaan. Keskeneräisyydestä ja vanhakantaisuudesta kertoo vielä sekin, että silloin tällöin ääninäyttelijät on lähetetty kahville ja jatkettu pelin tekemistä ilman heitä. Infinite Undiscovery ei lunasta lupauksiaan, vaan on vähän joka osa-alueella heikko ja sekava esitys.

Manu Pärssinen for smackthejack

Kuva (c) Square-Enix, 2008