STOP THE PRESS!

Spyro: Dawn of the Dragon

dawn_of_the_dragonTekijä: Sierra Entertainment
Julkaisija: Etranges Libellules
Arvio: 2,5/5

Spyro the Dragon ja Crash Bandicoot ilmestyvät joulumarkkinoille aina käsikynkkää ja ovatpa hahmot tehneet tiiviimpääkin yhteistyötä. Viime vuonna Crash vei meikäläisen kirjoissa voiton hauskalla pelattavuudellaan kun Spyro tuntui välillä turhauttavaltakin. Kohderyhmäkin on tosin kaiken perusteella eri – Crash on iloinen ja kevyt loikinta pienemmille, kun Spyro taas tuntuu synkistyvän kerta kerran jälkeen. Tällä kertaa pikkulohhari on kasvanut nuorukaiseksi.

Pelin alkaessa edellisen osan lopussa vangiksi jääneet Spyro ja Cynder vapautetaan kristallivankeudestaan ja heti ensimmäisenä on vastassa jättimäinen peto ja meininki on eeppistä kuin Sormusten Herrassa ikään. Jonkin aikaa sitä jo luulee, että trilogian päätösosa lopettaa kunnialla vähän vaisuksi jääneet kaksi ensimmäistä osaa, mutta huumaa kestää vain hetken. Laadukasta ääninäyttelijäjoukkoa (Elijah Woods, Christina Ricci, Gary Oldman… )lukuunottamatta tarina ei säväytä sen enempää kuin ennenkään.

Dawn of the Dragonin omaperäisin pointti on se, että lohikäärmekaverukset ovat kiinni toisissaan taikaköydellä, joten yksin pelattaessa niiden välillä voi vaihdella hahmosta toiseen ja kaksinpelissä pysytään tiiviissä yhteistyössä. Itse pelaamisessa mennään enemmän tuttuja latuja. Vaikka Spyrolla ja Cynderillä on molemmilla joukkio kykyjä ja taitoja, ovat useimmat taistelut joko tylsiä tai turhauttavia. Tasoloikkaosiot onnistuvat paikoittain paremmin ja lentokyvyn kehittyminen edellisistä Spyroista on ihan kiva kikka, mutta senkin käytössä mennään kovin epätasaisesti. Puolet ajasta ollaan muutenkin hukassa, harhaillen ympäriinsä miettien, että mitähän sitä pitäisi seuraavaksi tehdä.

Graafisesti uusin Spyro on varsin miellyttävää katsottavaa, sen pelimoottorin tapa varjostaa tekee ulkoasusta hieman omaperäisen. Jotkut näkymät ovat erinomaisen yksityiskohtaisia ja eeppisiä. Musiikki on mahtipontista sinfoniaa, joka mielestäni ei täysin sovi peliin. Olisin kaivannut hieman enemmän taianomaista fantasiaa, mutta pelin synkeä tunnelma ei ilmeisesti antanut sille tilaa. Elokuvatermeillä lavasteet ovat siis pääosin kunnossa, näyttelijät paikallaan, mutta ohjaus ja käsikirjoitus mättävät. Dawn of the Dragon vain lässähtää aivan liian nopeasti alkumetrien jälkeen keskinkertaiseksi esitykseksi.

Manu Pärssinen for smackthejack

Kuva (c) Sierra Entertainment, 2008