STOP THE PRESS!

NBA Live 10

nba_live_10Tekijä: Electronic Arts Canada
Julkaisija: Electronic Arts
Arvio: 3,5/5

Alkusyksy on koripallopelifanien kulta- tai paniikkiaikaa. Liki samanaikaisesti markkinoille sysättiin sekä 2K Gamesin NBA2K10 että EA:n NBA Live 10. Viime vuodet EA:n peli on laahannut hieman 2K:n koriksen jäljessä, mutta miten käy tänä vuonna? Kilpailutilanne kuitenkin pakottaa molemmat firmat hiomaan teostaan kerta toisensa jälkeen.

Kuten urheilupelien kanssa yleensäkin, ei ensivilkaisulta lähes mikään näytä muuttuneen. EA onkin keskittynyt viilaamaan itse pelikokemusta. Vastustajien tekoäly on huippuluokkaa, oli kyse sitten puolustuksesta, karvauksesta tai syöttöjen katkomisesta. Häröilyyn ei ole varaa.

Pelaajilla on myös aiempaa enemmän massaa, eli vauhdista ei pysty tekemään superäkkinäisiä käännöksiä, eikä epätasapainosta heittämään tarkasti. Pieni yksityiskohta, mutta saa pelin tuntumaan monta askelta realistisemmalta. Pidin myös siitä, kuinka pallon heittäminen, varsinkin vapaaheitoissa, pohjautuu nyt ajoitukseen.

Pelitiloihin ei ole juurikaan tullut lisäyksiä sitten viime vuoden. Verkkopuolelle on tullut Adidaksen sponsoroima pelitila, jossa pelataan kavereiden kanssa 21-pisteen pelejä vastustajia vastaan. Hieman kevyeksi senkin toteutus kuitenkin jää. Graafisesti EA:n NBA loistaa edelleen, mutta yllättäen, varsinkin verrattuna NHL:ään, pelin selostajat ovat varsin pökkelöitä ja puhuvat puuta heinää suhteessa siihen, mitä kentällä tapahtuu ja on tapahtunut.

Lopputulos: NBA Live 10 on parempi kuin viime vuoden versio, mutta kilpailijaa testaamatta en osaa sanoa kumpi vie tänä vuonna voiton. Korispelien ystävät saavat heittää pelikaupassa lanttia siitä, kumman firman NBA-peli lähtee kotiin pelattavaksi.

Manu Pärssinen for smackthejack

Kuva (c) Electronic Arts