STOP THE PRESS!

Final Fantasy XIII

final_fantasy13Tekijä: Square Enix
Julkaisija: Square Enix
Arvio: 3/5

Uudella versionumerolla varustetun Final Fantasyn julkaisu on aina maailmanlaajuinen tapahtuma pelimaailmassa, piti peligenrestä, eli japanilaistyylisestä roolipelauksesta, tai ei. Tällä kertaa kuhina oli vielä tuplasti suurempaa, sillä FF XIII julkaistiin isolla ryminällä sekä Xbox 360:lle että PS3:lle ja ensiesittelystä kaupan hyllyille kesti lähes neljä vuotta. Isot paineet Square Enixille aiheutti myös siirtyminen HD-aikakauteen – ja lopulta se näkyikin, sekä hyvässä että pahassa.

Niinkuin aina Final Fantasyissa, alkutraileri täräyttää leuan alakerran naapurin puolelle. PS3-version videokuva on pakkaamatonta ja toimii erinomaisena testinä Full HD -telkkarin toisto-ominaisuuksille. Komiaa on, varsin komiaa.

Itse peli onkin sitten, vaikka huonomminkin voisi vapaa-aikansa viettää, harjoitusta toistossa ja tylsyydessä. Pelissä kuljetaan eteenpäin suoraa käytävää/tietä/siltaa yms. pitkin. Pelissä taistellaan. Taisteluista selviää enimmäkseen yhtä nappia painamalla. Pelissä tallennetaan. Pelissä kuljetaan eteenpäin suoraa käytävää jne. Ja tätä samaa toistetaan tehdään jotakuinkin 20 tuntia ennenkuin voi tehdä mitään isompia päätöksiä. Välillä toki katsellaan perinteiseen tyyliin välianimaatioita, joita niitäkin piisaa useamman elokuvallisen verran. Harmi vain, ettei juonikaan ole yhtä onnistunut kuin sarjan aiemmissa osissa.

Square Enix on selittänyt, että jos he olisivat ympänneet peliin HD-tarkkuudella myös kaupunkeja, olisi pelin teko kestänyt ja maksanut vielä tuplasti enemmän. Syy sekin ja onhan tämä erilainen kuin edelliset Final Fantasyt, mutta tällaisena myös pettymys. Kaunis katsella, silkkoa sisältä, sanoisi vanha isäntä. Kiehtovan tylsää, sanon minä.

Manu Pärssinen for smackthejack

Kuva (c) Square Enix