STOP THE PRESS!

Sel8nne

Sel8nneOhjaus: J-P Siili
Tuotanto: Marko Talli
Pääosissa: Teemu Selänne
Arvio: 4/5

En parikymmentä vuotta takaperin oikein tykännyt Teemu Selänteestä. Hänen nousukasmainen kukkopoikuutensa yhdistettynä aivan saakelin ärsyttävään ja keinotekoiseen Jokerit-konseptiin sai karvat nousemaan pystyyn. En nyt voi henkilökohtaisesti sanoa olevani miehen ylin fani vieläkään mutta onhan hän julmetun komean uran tehnyt, sille ei voi mitään. Ja aika viihdyttävää katsottavaa on myös IsoKasista tehty dokkari.

Teemu on päästänyt kamerat aika estotta keittiöönsä ja puhuu aika kiertelemättä asioista. Miehestä jää hyvin tavallinen kuva, sitä on ilmeisestikin haettu ja siinä on onnistuttu. Vaikka kartanoita ja autoja sivutaankin, ei mitään pröystäilyä elokuvasta löydy. Hyvä pointti kylläkin siitä, että NHL-tähden vaimon on oltava kotiäiti, muuten ei homma toimi. Ja silloin hänellä ei ole tuloja. Ja silloin miehen on elätettävä koko perhe. Ja koska uran jälkeenkin on elettävä, on sukanvarteen jäätävä räkkylää. Että siihen suhteutettuna tähtitieteelliset palkat asettuvat uuteen kontekstiin.

Mutta mitäs rahasta. Elokuvassa käydään läpi löyhän kronologisesti Teemun ura aina pihapeleistä Sotshi-aikeisiin ja aina huippukohtien välissä käydään perheen parissa, harrastuksissa jne. Materiaalia on varmasti ollut tuhottomasti mutta sen koostamisessa ja käsittelyssä on onnistuttu erinomaisesti. Sen takia Sel8nne sopii katsottavaksi niillekin, jotka eivät niin lätkästä perusta. Tai miehestä, kuten allekirjoittanut. Teemulta itseltään on vaadittu pokkaa puhua asioista niiden oikeilla nimillä ja kerrata samat asiat moneen kertaan. Tuloksena on toimivasti leikkaantunut kokonaisuus, joka ei vaivaannuta vaan viihdyttää. Mediassa kohuttu Panu-veljen mukanaolo jää loppujen lopuksi todella pieneksi sivupoluksi ja alkaa vaivata katsojaa. Jos Panu kerran vaivautui mukaan, olisiko hänen tarinaansa voinut ihan aavistuksen enemmän avata.

Elokuva ei silottele. Teemun puutteet aviomiehenä tulevat selkeästi ilmi. Myös rallikolari Kale Kummolan kanssa kerrataan mitään pois jättämättä. Liikuttavimpia kohtauksia ovat Selänteen muistelot Jaroslavlin lentokoneturmassa vainajoituneista ystävistään ja maajoukkueeseen liittyvät karvaat pettymykset. Mutta hauskoja anekdoottejakin on niiden vastapainoksi paljon. Elokuva on kuvattu vapaalla kädellä kuten asiaan kuuluu ja toimittaja lähes sulkien. Tosin muutama kysymys mukaan on jätetty ja se vähän hämää.

Yksi detalji jäi mieleen ja se on takuulla jätetty elokuvaan korostamaan vastakohtaa Teemun antaumuksellisen entusiasmin ja ammatilleen omistautumisen kanssa: Tumpelo (käsittääkseni ihan kotimainen) tatueeraaja ei tiennyt minkävärinen on Suomen lippu ja sen seurauksena Selänne on lopun ikäänsä ”ruotsalainen”. Great, fuckin great. DVD:n lisämateriaalina piisaa hauskoja juttuja, joita on jätetty itse elokuvasta pois. Kannattaa katsella nekin.

Ja Teemu: Maajoukkueessa on vielä mahdollisuus saavuttaa yksi iso juttu. Bolshoi Ice Arenalla on olympialaisten loppuottelu 23.2. Silloin tavataan, eiks vaan?

Renek for smackthejack.net

Photo’s copyright by Yellow Film & TV, 2013

Traileri: