STOP THE PRESS!

Joulupukin apulainen lentää timantisti

Kotimainen koko perheen animaatioseikkailu, Niko 2 – lentäjäveljekset, on myynyt tallenteena jo reilusti yli timantti-DVD rajan. Niko 2 – lentäjäveljekset julkaistiin DVD- ja 3D Blu-ray -tallenteena 13.11.2013 ja ja on tähän mennessä vuoden suurin tallennejulkaisu Suomessa, yli 92 000 tallenteella. Elokuva ylitti näin loistokkaan timanttirajapyykin, joka on 50 000.

Ensimmäisen Niko-elokuvan, Niko – lentäjän poika, DVD julkaistiin vuonna 2009 jouluksi ja on kaikkien aikojen suurin kotimainen tallennejulkaisu tähän mennessä, yli 150 000 tallennetta.

Elokuvan on ohjannut Kari Juusonen ja käsikirjoittanut Hannu Tuomainen, joka voitti parhaan käsikirjoituksen Jussi-palkinnon ensimmäisestä Niko-elokuvasta. Nikon äänenä kuullaan Erik Carlson ja Nikon pikkuveli Jonnina Juhana Vaittinen. Muissa äänirooleissa kuullaan: Mikko Kivinen, Vuokko Hovatta, Juha Veijonen, Elina Knihtilä, Riku Nieminen, Aarre Karén ja Katariina Kaitue. Leikkaaja on Antti Haikala ja visuaalinen suunnittelija Mikko Pitkänen. Elokuvan tuottivat Antti Haikala ja Petteri Pasanen Oy Anima Vitae Ltd:stä ja Hannu Tuomainen Cinemaker Oy:stä ja sen levittää Nordisk Film.

ELOKUVAN SYNOPSIS
Nuori lentävä poropoika Niko on elänyt koko elämänsä äitinsä Oonan kanssa. Eräänä päivänä Nikon palattua viikonloppureissulta isänsä ja Pukin Lentojoukkojen luota, Oona-äiti kertoo uutisen; hän on tavannut poron nimeltä Lenni, joka muuttaa pienen poikansa Jonnin kanssa Nikon ja Oonan luokse. Nikon on vaikea hyväksyä uutta rooliaan isoveljenä. Asiaa pahentaa Jonnin suloisuus ja se, että Jonni on todella mukava ja jumaloi uutta isoveljeään. Nikolle Jonni on kuitenkin kuin kuka tahansa ärsyttävä pikkuveli. Leikin tiimellyksessä Jonni joutuu Valkoisen Suden kidnappaamaksi. Niko ja Julius lähtevät salaiselle pelastusretkelle kotkien valtakuntaan ja Niko saa kohdata kasvamisen, perheen ja ystävyyden hyvät puolet.