STOP THE PRESS!

Tyttö sinä olet tähti

tsot_kansi.FH11Ohjaus: Dome Karukoski
Käsikirjoitus: Pekko Pesonen
Tuotanto: Aleksi Bardy, Riina Hyytiä, Olli Kaikka
Pääosissa: Pamela Tola, Samuli Vauramo, Joonas Saartamo, Eero Milonoff
Arvio: 4/5

Muutama vuosi sitten perustettu tuotantoyhtiö Helsinki Filmi on noussut yhdeksi kotimaisen elokuvan merkittävimmistä tulokkaista. Yhtiötä vetää käsikirjoittajana kannuksensa ansainnut Aleksi Bardy, joka omalla tavallaan on ravistanut hieman tunkkaista kotimaista tarinankerrontaa. Hyvinä esimerkkeinä voidaan mainita parin vuoden takainen “Hymypoika”, joka herätti keskustelua mediassa ja viimevuotinen Janne Kuusen ohjaama “Kukkia ja sidontaa”, jossa improvisaatioteatteri Stella Polaris teki aivan uudenlaista elokuvaa. “Tyttö sinä olet tähti” on poikkeuksellinen rakkaustarina, joka sijoittuu hiphop- ja räppimaailmaan.

Pamela Tolan esittämä Nelli on menestyvän perheen kiltti tytär, jonka suurin unelma on saada levytyssopimus ja sitä kautta päästä tähdeksi. Tosin hänen isänsä on ajatellut asiat toisin. Nellin pitäisi keskittyä pelkästään lääketieteellisen pääsykokeisiin eikä unelmoida. Nelli yrittää käännyttää levy-yhtiön pomon pään päästäkseen edes koelaulamaan, mutta turhaan. Hän tapaa nuoren lahjakkaan hiphop-DJ Sunen (Samuli Vauramo), joka lupautuu tekemään hänelle demon levy-yhtiötä varten. Syynä tähän on se, että hän on lyönyt vetoa kavereiden kanssa siitä, että hän vielä pääsee kellistämään Nellin. Kummankin yrittäessä jallittaa toinen toistaan, Nelli demoa ja Sune vetoa varten, he alkavat tykätä toisistaan, mikä puolestaan aiheuttaa päänvaivaa mm. Nellin poikakaverille.

Tätä elokuvaa on paljon mediassa hypetetty. Onneksi olen yrittänyt välttää hypeä ja olen siinä onnistunut, sillä muussa tapauksessa en olisi oikea henkilö edes arvioimaan elokuvaa. On myönnettävä, että hypetykseen on ollut aihetta, sillä ”Tyttö sinä olet tähti” on hyvä elokuva. Vaikka se onkin kokoelma elokuvakliseitä, niin se ei tarkoita sitä, etteikö se viihdytä ja anna elokuvaviihdettä katsojalle koko rahan edestä. Näyttelijäsuoritukset ovat elokuvan parasta antia. Sunea esittävä Samuli Vauramo tekee koskettavan roolisuorituksen hiphoppinsa taakse vetäytyvänä kaverina. Nelliä esittävä Pamela Tola on kasvanut näyttelijänä edellisistä elokuvista. Hän on roolissaan toisaalta herkkä, mutta myös hyvin oman tahtonsa tietävä nuori nainen. Vaikka elokuva onkin omanlaisensa rakkaustarina, niin elokuva myös irvailee tämän ajan musiikkibisnekselle, jossa laulajista tehdään medialle sopivia tuotteita. Musiikilla ei ole tämän kanssa juurikaan mitään tekemistä. ”Tyttö sinä olet tähti” on vuoden 2005 paras nuorille suunnattu kotimainen elokuva.

Dvd tarjoaa runsaasti lisämateriaalia. Alkuun voi katsella vaikka ”Helmiä leikkauspöydän arkistosta” eli poistettuja kohtauksia ohjaaja Karukosken kommentein. Monta mielenkiintoista pätkää on todellakin pudonnut pois lopullisesta versiosta. Musiikkikanava Voice on tehnyt useita haastatteluja elokuvan tekijöistä. Ko. kanavan haastattelut ovat hyvin teennäisiä ja mukafiksuja. Siksi ainakaan allekirjoittanut ei niistä hirvittävästi innostunut. Tietenkin mukana ovat dokumentit sekä elokuvan että musiikin tekemisestä. Runsaan materiaalin hauskin pätkä on ns. Cameo-bingo, jossa näytetään keitä on ollut mukana cameo-rooleissa. Näiden lisäksi mukana ovat mm. Pamela Tolan ottamat valokuvat, musiikkivideo, Ylen-hyvä -insertit ja tietenkin ohjaajan ja käsikirjoittajan kommenttiraita. Yllättävän runsaasti materiaalia ollakseen kotimainen dvd-julkaisu.

Jukka L. Savolainen for smackthejack.net

Photo’s copyright by Helsinki-filmi, 2005

Traileri: