STOP THE PRESS!

Adèlen elämä: osat 1 ja 2 (La Vie d’Adèle – Chapitres 1 & 2)

Adèlen elämä: osat 1 ja 2 (La Vie d'Adèle – Chapitres 1 & 2) Ohjaus: Abdellatif Kechiche
Käsikirjoitus: Julie Maroh’n sarjakuvan perusteella Abdellatif Kechiche ja Ghalia Lacroix
Tuotanto: Abdellatif Kechiche, Brahim Chioua, Vincent Maraval
Pääosissa: Adèle Exarchopoulos, Léa Seydoux, Salim Kechiouche, Aurélien Recoing, Catherine Salée
Arvio: 4/5

Miltäpä tuntuu olla nuori ranskalaistyttö, joka hakee itseään seksuaalisesti? Poikien kanssa pitäisi seurustella mutta jotain uupuu. Tämän kertoo meille Julie Maroh’n sarjakuvasta Abdellatif Kechichen muokkaama Adelen elämä, jolle on annettu viitteellinen alaotsikko Osat 1 ja 2, mikä kertoo nimenomaan Adelen elämän jakautumisesta, ei siitä, että kyseessä olisi TV-sarja tai moniosainen elokuva. Tosin mittaa leffalla on pienen sarjan verran ja siinä ajassa kyllä Kechiche kerkiää kertoilla meille yhtä sun toistakin.

Niin, Adele. Kun poikien kanssa ei mikään tunnu miltään, niin onhan se toinenkin sukupuoli. Adele kokee puolihuolimattomia pusuja saman sukupuolen kanssa ja huomaa olevansa eri sortin kulkija kuin enemmistö. Sitten kuvaan astuukin sinitukkainen viettelijä Emma ja homma on selvä. Emman kanssa homma toimii, intohimo kukkii ja…niin. Toimiiko lopulta mikään muu? Elokuvan puolivälin jälkeen, eli siinä kohtaa kun siirrytään ”kakkososaan” suhde on arkipäiväistynyt, jopa väljähtynyt. Tai ainakin kypsynyt. On lähdettävä uuteen suuntaan.

Cannesissa juryn polvilleen lyönyt elokuva on saanut mainetta seksikohtauksistaan. Eikä syyttä, sillä niitä riittää ja ne ovat melkoisen perusteellisia. Mutta toisaalta ovatpa ne myös perusteltuja, ei sillä. Juuri niillä rakennetaan Adelen ja Emman suhdetta sellaiseksi kuin se on. Häveliäimpien katsojien kannattanee tämä jättää väliin mutta ennakkoluulottomat löytänevät eroottisen kauneuden juuri sillä tavoin kuin ohjaaja Kechiche on sen tarkoittanut nähtäväksi.

Toinen merkillepantava asia on elokuvan loputon puhetulva. Keskusteluja ja höpötystä riittää ja vaikka ne ovat mielenkiintoisia eivätkä oikeastaan edes dramaturgisesti tyhjääkäyviä, silti tulee mieleen, että onko pakko. Elokuvalla on mittaa aivan sairaasti, siitä olisi helposti saanut puoli tuntia leikattua pois jännitteen kärsimättä. Kechichen eduksi on sanottava, että hänellä on silmää rakentaa kahden nuoren naisen rakkaustarina johdonmukaisesti poukkoillen ja perinpohjaisesti. Harvoin näkee elokuvaa, jossa pureudutaan näin syvälle roolihahmojen minuuteen ja saadaan totisesti hahmoista ja heidän välisestä suhteestaan kaikki irti.

Edellä mainittu vaatii paljon näyttelijöiltä eikä hätää. Adele Exarchopoulos ja Lea Seydoux ovat aivan järisyttäviä rooleissaan. Ei ihmekään, että Kultainen Palmu jaettiin poikkeuksellisesti molemmille. Ilman toista ei olisi toista. Näyttelijöiden välinen luottamus on järkähtämätön. Olisi ollut kiva nähdä harjoituksia, onko tehty esimerkiksi improvisatorisia luottamussuoritteita vai miten ohjaaja Kechiche on saanut naisistaan näin hyvin irti. Huhut kertovat, että näyttelijöitä on kuvattu myös ns. off-record eli varsinaisten kohtausten ulkopuolella. Voin uskoa. Luontevaa työtä. Myös muu työryhmä loistaa aina valaisijaa ja leikkaajaa myöten. Se on osasyy sille, että leffa kantaa koko pituudellaankin. Ja tietysti – mitään tärkeämpäähän ei ole kuin rakkauden sanoma. On kohde sitten kuka vaan. Peace.

Renek for smackthejack.net

Photos copyright by Vertigo Films, 2013

Traileri: