STOP THE PRESS!

Hooligan

Hooligan Ohjaus: Donal MacIntyre
Käsikirjoitus: Donal MacIntyre, Stanley McHale
Tuotanto: Duncan Napier-Bell, Nicholas Napier-Bell
Kertojan äänenä Sean Bean
Arvio: 3,5/5

Vuoden suurimman urheilutapahtuman alla sopii syventyä hetkeksi lajin synkempiin eli ns. varjopuoliin. Aiemmin lähinnä lyhytdokkareissa kunnostautuneen Donal MacIntyren elokuva kuvaa futishuliganismia monelta kantilta. Asiassa riittääkin meuhkaamista. Ja arkistokuvaa löytyy liian kanssa.

MacIntyre istuttaa kameran eteen monenlaista soturia, huligaania, kannattajaa, poliisia, psykologia ja ties ketä. Urheilijan ääni jää ikävä kyllä puuttumaan. Homma alkaakin imeä heti mukaansa mutta valitettavasti alun kolme haastattelijaa sanovat kaiken sanottavansa lyhyessä ajassa, silti heidän osuuttaan jäädään jankkaamaan. Puolivälissä puhuviksi päiksi saadaan lisää porukkaa mutta klatsoja on ehtinyt jo vähän tylsistyä. Uutta nousua ei enää tapahdu. Luulenpa, että tästä on ollut aikomus tehdä 2 x 30-minuuttinen sarja, sellaiseksi tämä olisi sopinut kuin nenä päähän. Nyt ylipitkänä dokkarina kerronta jää laahaamaan. Arviotani tukee sekin, että MacIntyre vyöryttää täysin tarpeettomasti tyhjänä jauhavia arkistokuvia vanhoista mellakoista ilman mitään pointtia. Kuvia siis on, kyllä, mutta ei niitä kaikkia olisi tarvinnut esiin tuoda. Vähemmälläkin tulee asia selväksi.

Ensimmäisenä ottaa korvaan Sean Beanin lupsakka kertojanääni, joka auttaakin karikoiden yli sangen kepeällä otteellaan. Ja sitten huomaa mistä tyyli on varastettu: Ilmiselvää Penn & Telleriähän tämä. Se siitä omaperäisyydestä. Ei se silti estä nauttimasta kuivasta huumorista, joka keventää vakavaa asiaa. Paljon uuttakin asiaa dokumentaristiherra silmille tuo, eihän huliganismi nyt ihan kaikkein suurimpia kiinnostuksenkohteita ole ihmiselle, joka haluaisi vain nauttia jalkapallosta ilman lieveilmiöitä. Millwallin munapäät tulevat yhtenään esille, samoin tiukat valtahierarkiat huligaanien kesken ja eri seurojen Ultrasien välillä.

Loppua kohti MacIntyre kasvattaa skaalaa ja ottaa mukaan manner-Euroopan, itä-Euroopan ja etelä-Amerikan ja hyvä niin, sillä lopultahan britit ovat pikkutekijöitä maailmanlaajuisessa mittakaavassa. Dokumentti on siis tässäkin suhteessa kaksijakoinen eli sekin korostaa seikkaa, että se olisi kannattanut kylmästi pätkäistä kahtia. Mutta meneehän tämä näinkin. Suomalaiselle katsojalle tämä on kaikuja jostain (toivottavasti) vieraasta kulttuurista, eihän Suomessa näin kovia myllyjä ole vaikka välillä Rotenberg-areenan tienoilla nuhjataankin.

Yhteen kysymykseen dokumentti ei vastaa: Miten ihmeessä fanit kuvittelevat olevansa joukkueen kannattajia, kun kuitenkin heidän toilailunsa tuottavat seuralle vain harmia ja tappioita? Missä logiikka? MacIntyre ei ole lähtenyt kovistelemaan vaan käsittelee aihetta objektiivisesti, ilmiönä. Toivotaan, että tänä kesänä Brasiliassa ei tätä ilmiötä nähdä.

Renek for smackthejack.net

Photos copyright by Dare Films, 2013

Traileri: